maanantai 23. kesäkuuta 2014

Valkoisen miehen tie - Michael Blake


Nimi: Valkoisen miehen tie
Kirjailija: Michael Blake
Julkaisuvuosi: 2001
Sivumäärä: 392

Valkoisen miehen tie on jatko-osa Tanssii susien kanssa-kirjalle, jonka lopussa sen päähenkilö lähti komanssien mukaan. Kahdeksan vuotta on kulunut ja Tanssii susiensa kanssa, sekä Seisoo nyrkki pystyssä ovat kolmen lapsen vanhempia ja sopeutuneet elämään komanssien kanssa.

Valkoinen mies kuitenkin uhkaa komanssien elintilaa, eikä biisoneitakaan ole enää entiseen malliin, koska valkoiset tappavat niitä huvin vuoksi. Lisäksi valkoinen mies on tekemässä pyhää tietään läpi komanssien maiden, eikä mikään pyhä ole enää pyhää.

Kirja ei tällä kertaa keskity pelkästään Tanssii susien kanssa, vaan koko komanssien heimoon. Tuuleen hiuksissaan, Hymyilee paljon ja Kymmenen karhua saavat kaikki puheenvuoron kirjan aikana, kun komanssit menevät kohti tuhoansa.

Luin kirjan oikeastaan alussa pakolla, koska olin jälleen kerran lainannut sen, mutta lopussa luin sitä jopa ihan mielelläni saadakseni selville, että mitä heille oikein käy, vaikak tiesinkin suurin piirtein mitä intiaaneille tehtiin.

Arvosana: ***

Narrin kohtalo - Robin Hobb


Nimi: Narrin kohtalo
Kirjailija: Robin Hobb
Julkaisuvuosi: 2004
Sivumäärä: 848

Narrin kohtalo päättää lordi Kultainen-trilogian. Viimeinen kirja kertoo prinssi Velvollisuuden vedosta jonka mukaan hän lupasi tuoda mustan lohikäärmeen pään kaukosaarten Narseskalle osoituksena rohkeudestaan, joten Velvollisuus, Fitz ja Chade, sekä Pölkky mukanansa Kaukosaarille.

Retki on pitkä ja kivinen, sekä täynnä mutkia matkassa, sekä perillä joku haluaa estää heitä, eikä kaikki aina mene suunnitelmien mukaan. Ihmisiä katoaa salaperäisesti ja Taidolla varustetut kinastelevat keskenänsä, eikä kukaan löydä sopua. Samalla Fitz tutustuu taitounien kautta Nokkoseen, omaan tyttäreensä, jonka Burrich on kasvattanut omanaan.

MInusta tämä trilogian viimeinen osa on aina kun olen lukenut sen ollut jotenkin aivan liian imelä ja onnellinen verrattanut edellisiin kirjoihin, mutta nyt tuo mielipide hieman laantui. Se ei ollut niin onnellinen kuin muistin, mutta onnellinen kuitenkin ja edelleen omasta mielestäni turhan onnellinen verrattuna muihin.

Tosin kirjasarjan lukeminen loppuun nostatti minussa odotukset uutta trilogiaa kohtaan, jonka ensimmäinen osa tulee tämän vuoden elokuussa. Voisin lukea sen englanniksi, koska suomalaisissa versioissa kuitenkin kestää sen verran, että en taida jaksaa odottaa.

Toisaalta ihan nätti trilogian päätös.

Arvosana: ****

Narrin palvelija - Robin Hobb


Nimi: Narrin palvelija
Kirjailija: Robin Hobb
Julkaisuvuosi: 2003
Sivumäärä: 759

Narrin palvelija jatkaa siitä mihin Narrin matka jäi. FitzUljas on jälleen Peuralinnassa mutta tällä kertaa hän on siellä Tom Mäyräviiruna ja Lordi Kultaisen palvelijana. Hän on suostunut myös prinssi Velvollisuuden opettajaksi taidossa, sekä vaistossa, joissa molemmissa Velvollisuus on rämäpäinen.

Samalla Fitz yrittää selvitä vaistokumppaninsa Yönsilmän kuolemasta ja totutella uuteen elämäänsä lordi Kultaisen palvelijana, eikä se ole helppoa hänelle, koska hän ei ole koskaaan ollut palvelija, vaan sotilas ja äpärä, joten palvelijan käytöstavat eivät ole hänellä heti hallussa ja hänestä tuleekin lordi Kultaisen henkivartijakin.

Linnaan myös odotetaan prinssi Velvollisuuden morsianta, Kaukosaarten Narseskaa, jonka liiton on tarkoitus on vahvistaa Kuuden herttuakunnan ja Kaukosaarten välejä, joten linnassa on täysin hulina päällä, mutta mitä Narseska ja hänen enonsa salailevat.

Tämän kirjan lukeminen meni todella sujuvasti ja halusin pitkästä aikaa lukea kirjan loppuun, enkä laskea sitä missään vaiheessa käsistäni. Sen sävy oli huomattavasti kevyempi mitä Näkijän tarujen yhteensä. Ei niin paljon epäonnea FitzUljasta kohtaan, vaikka välillä tämän ihmissuhteet menevätki solmuun menneisyyden ja salaisuuksien takia.

Tykkäsin todella paljon.

Arvosana: ****½

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Narrin matka - Robin Hobb


Nimi: Narrin matka
Kirjailija: Robin Hobb
Julkaisuvuosi: 2002
Sivumäärä: 718

Narrin matka aloittaa Robin Hobbin toisen Narrin ja Fitzin trilogian, jonka nimi on tällä kertaa Lordi Kultainen. 15 vuotta on kulunut punalaivojen sodasta ja FItzUljas Näkijä tunnetaan nyt paremmin Tom Mäyräviiruna, hilaisena erakkona, joka asuu kasvattipoikansa Onnin kanssa kaukana sivistyksessä pienessä mökissä.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Fitzin entinen mestari ja kuningas Ovelan salamurhaaja tulee käymään ja yrittää suostutella Fitz palaamaan takaisin Peuralinnaan kouluttamaan prinssi Velvollisuus, Kettrickenin ja Totuuden poikaa taidossa. Fitz kuitenkin kieltäytyy, mutta Chaden vierailu jättää hänen mieleensä jäljen, joka ei tahdo loppua. Ja kuten arvata saattaa Chaden pyytäessä apua Fitz lähtee miettimättä matkaan ja päätyy jahtaamaan prinssi Velvollisuutta, joka on lähtenyt Vanhan veren vaistokkaiden matkaan.

Kirja ei ollut niin surullinen kuin muistin, eikä se ollut yhtä surullinen mitä Näkijä-trilogia, vaikka kirjan lopussa sattuikin muutama ikävä tapaturma. Pidin kuitenkin kirjasta aivan yhtä paljon kuin edellisellä lukukerralla, vaikka olinkin taas vaihteeksi unohtanut puolet kirjan tapahtumista, toistaal se ei haitannut.

Tosin minua häiritsi hieman, että joko kirjan suomentaja oli vaihtanut, koska kaikki termit eivät olleet täysin samoja mitä ensimmäisessä trilogiassa. Pieniä vikoja, mutta silti ärsyttäviä. Tosin en huomannut tarkistaa, että oliko kääntäjä vaihtunut vai oliko vikana vain niin monta vuotta kirjojen välissä.

Nyt sitten seuraavan osan pariin.

Arvosana: ****

Halki ikiyön - Veronica Rossi


Nimi: Halki ikiyön
Kirjailija: Veronica Rossi
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 327

Halki ikiyön on toinen osa Veronica Rossin dystopia trilogiaan, joka jatkuu muutaman kuukauden ensimmäisen kirjan jälkeen. Perry on nykyään vuorovetisten verijohtaja, vaikka osa heimosta ei kannatakkaan hänen ajatuksiaan muutosta toisaalle eetterimyrskyjen vain pahetessa ja viedessä heimolta viljelymaat.

Aria on kuukausien aikana harjoittanut itseään ja tehnyt sopimuksen entisen kapselin johtajansa kanssa, että johtaa tämän kapselin ihmiset Yhä siniseen, jonka huhutaan olevan paikka, jossa eetterimyrskyt eivät häiritse. Tämän paikan etsiminen saa Arian hetkesi aikaa yhteen Perryn kanssa, mutta Perryn kansa karsastaa häntä, joka on syntynyt kapselin sisällä virtuaalimaailmassa.

Kirja osasi yllättää täysin, vaikka alkuasetelmat olivat perin perinteisesti. Välillä unohdan ihan täysin, että Perry on vasta 18-vuotias. Jotenkin koko ajan ajattelen hänet vanhemmaksi ja sitten ihmettelen, miksi hän käyttäytyy niin lapsellisesti, mutta joo Perry on vasta 18-vuotias tai 19-vuotias kirjassa.

Mielestäni kirja oli myös paljon parempi mitä ensimmäinen. Mieleni teki lukea se innolla loppuun saakka, ja vaikka kirjailija yrittikin hieman pakotetusti laittaa kolmiodraamaan kirjaan, mitä se ei todellakaan olisi tarvinnut, ja minusta tuntuu, ettei se tule jäämään siiheen. Toivottavasti olen väärässä.

Nyt syyhyttäisi saada käteeni sarjan viimeinenkin osa, mutta sitä ei ole kirjastossa ja naapurikunnissakin se oli kaikkialla lainassa. No täytyy vain kärsivällisesti odottaa.

Arvosana: ****

torstai 12. kesäkuuta 2014

Bridget Jones Elämä jatkuu - Helen Fielding


Nimi: Bridget Jones Elämä jatkuu
Kirjailija: Helen Fielding
Julkaisuvuosi: 1999
Sivumäärä:462

Bridget Jones Elämä jatkuu on jatko-osa kirjalle Bridget Jones Elämäni sinkkuna, jonka luin joku aika sitten, enkä omien muistikuvien mukaan pitänyt siitä niin paljon, joten olin aika skeptinen kun aloin lukemaan tätä, mutta ylläettäen vedin koko kirjan yhdeltä istumalta.

Kirja siis jatkuu siitä mihin edellinen jäi. Bridget seurustelee virallisesti Mark Darcyn kanssa, hänellä on töitä ja kaikki on ihan ok. Ongelmia kuitenkin alkaa kerääntyä horisontin ihmisinä ja omien epävarmuustekijöiden takia.

Jotenkin pidin tämän kirjan Bridgetistä enemmän kuin ensimmäisen. Hän ei ollut yhtä valittava ja teki oikeasti asioita. Tai sitten minulla oli vain vääränlainen käsitystä hänestä elokuvan perusteella, josta olen nähnyt vain pätkiä jälleen kerran ja minusta tuntui, että Danielia näkyy elokuvassa useammin mitä kirjassa. Kirja oli taas vaihteeksi paljon parempi.

Nyt aloin miettimään, että pitäisikö minun etsiä käsiini myös viimeinen Bridget Jones, vaikka olenkin jonkin verran spoilannut itseäni siitä, mutta mitä väliä. Pidin tästä kirjasta ja voisin ehkä pitää myös viimeisestä, vaikka ensimmäinen ei nyt niin vakuuttanut.

Kokonaisuutena pidin kirjasta. Se oli viihdyttävä ja eteni juuri sopivalla vauhdilla, eikä siinä ollut liikaa märehtimistä, vaikka olisi voinut olla. Tosin hieman ärsytti, että tietyt asiat olisivat ratkenneet, jos Bridget ja Mark olisivat puhuneet asiansa halki, mutta eihän sellaista tietenkään voi edes ajatella. Koko kirjan juonihan olisi mennyt siinä samalla roskapönttöön.

Arvosana: ****

W.A.R.P Salamurhaajan oppipoika - Eoin Colfer


Nimi: W.A.R.P Salamurhaajan oppipoika
Kirjailija: Eoin Colfer
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 304

W.A.R.P Salamurhaajan oppipoika aloitta Eoin Colferin uuden nuorten sarjan. Ensimmäinen kirja matkaa ajassa 1800-luvun loppupuolelle missä salamurhaajan oppipoika on vastentahtoisesti tekemässä ensimmäistä salamurhaansa ja päätyy madonreiän kautta yhtäkkiä kauaksi tulevaisuuteen.

Tulevaisuudessa Chevvie, amerikklainen intiaaniorpo on komennettu Lontooseen tekemään turhaa työtä, koska hänen tekemä keikkansa F.B.I:lle Los Angelesissa meni pieleen. Hän on paikalla kun Riley tulee menneisyydestä tulevaisuuteen ja siitä alkaa heidän seikkailunsa, joka johdattaa heidät ympäri ämpäri Lontoota, menneisyyteen ja takaisin.

Lainasin kirjan ihan uteliaisuutta kirjastosta, koska halusin nähdä mihin suuntaan Colfer lähtisi Artemis Fowlin jälkeen. Ja täytyy sanoa että minua ei kiinnostanut. Luin kirjan loppuun vain sen takia, että olin lainannut sen ja aloittanut, joten en voinut lopettaa. On tuhlausta palauttaa kirja kirjastoon, eikä edes lukea sitä.

Mutta muuten kirja ei ollut minulle tarkoitettu ollenkaan. Lisäksi alkuviikon lukumaratoonilla saattoi olla vaikutusta lukemiseeni, koska ei vain jaksanut lukea. Kai sitä on pikku hiljaa tulossa vanhaksi kun ei vain enää pysty lukemaan viikkoa putkeen, vaan tarvitsee pari lepopäivää väliin.

Arvosana: ***

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Paljan taivaan alla - Veronica Rossi


Nimi: Paljaan taivaan alla
Kirjailija: Veronica Rossi
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 362

Huomaa, että minulla on pitkästä aikaa fantasia/scifi-kausi menossa, koska en näköjään muuta lainannut kirjastosta viimeksi. Sieltä sattui myös mukaani toinen dystopia kirja Outolinnun lisäksi, mutta varsin erilainen verrattuna siihen kuitenkin.

Aria on kirjan päähenkilö ja hän elää muiden ihmisten tapaan kapseleissa, joihin osa ihmiskunnasta on paennut Ykseyden jälkeen. Kapseleiden ulkopuolelle ei ole juurikaan asiaa, mutta Aria ystävineen päättää lähteä käymään huoltokuvulla ja siitä alkaa hänen seikkailunsa.

Toinen kirjan päähenkilö on Perry, joka on villi-ihmisiä, jotka asuvat kapseleiden ulkopuolella ja yrittävät selviytyä maailmassa, jossa eetterisateet hankaloittavat elämää ja pakottavat ihmiset ahtaalle. Erinäisten sattumien kautta Aria ja Perry tapaavat toisensa, mistä alkaakin lopullinen seikkailu.

Kirja oli helppoa luettavaa jälleen kerran, mutta kuten myös Outolinnun kohdalla, niin myös tässä tuli sellainen olo, että alan olla jo liian vanha. Toisaalta haluan ehdottomasti lukea tämänkin trilogian muut osat, koska olen erittäin kiinnostunut näkemään kuinka kirjailija on lopulta ratkaissut ne ongelmat, mitä ensimmäisen kirjan aikana tuli esille. Tosin olisin halunnut vähän enemmän taustatietoa, että mikä johti kapseleihin ja ihmiskunnan jakautumiseen. No toivottavasti siitä tulee vielä tietoa seuraavissa kirjoissa.

Olisin muutenkin kaivannut hieman enemmän syvyyttä myös tarinalle ja onko aina pakko laittaa se rakkaustarina sinne kirjaan. Kirja voi olla hyvä ilman sitäkin. Voin vain kuvitella, että jossain vaiheessa trilogiaa sinne heitetään myös kolmas ihminen mukaan, vaikka tuossa vaikutti kyllä että ongelmat ovat jossain muualla kuin kolmannessa pyörässä.

Arvosana: ***

Outolintu - Veronica Roth


Nimi: Outolintu
Kirjailija: Veronica Roth
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 363

Löysin kotipaikkakuntani kirjastosta Veronica Rothin Outolinnun, joka tuli jokin aika sitten elokuvateattereihin. En kuitenkaan käynyt katsomassa sitä, mutta nyt lainasin kirjan, josta olin jo jotain kuullut aikaisemmin.

Kirja on dystopia yhteiskunnasta, jossa ihmiset on jaettu heidän luonteidensa perusteella viiteen eri osastoon: Vaatimattomiin, Rehteihin, Teräviin, Uskaliasiin ja Sopeutuvaisiin. Jokaisella osastolla on omat erityispiirteensä, jotka näkyvät selvästi heidän osastojensa nimissä. Ja aina kun lapset täyttävät 16 vuotta, heidät laitetaan ensin testiin, josta he näkevät mihin osastoon he voisivat kuulua, mutta lopulta he itse päättävät minne menevät.

Kirjan päähenkilönä on Beatrice tai Tris, joka ei saa testistään minkäänlaista tulosta ja paljastuu divergentiksi, jolla on monta ominaisuutta, joiden mukaan hänet voitaisiin jakaa, mutta se on myös vaarallista hänelle, koska yhteiskunnan johtohahmot haluavat tappaa hänet.

Tris valitsee Uskaliaat ja siitä alkaa hänen uusi elämänsä, joka on yllättäen täynnä vaaroja. Lisäksi hän tutustuu Neljään, joka vaikuttaa ristiriitaiselta ihmiseltä, mutta aiheuttaa silti Trisissä outoja tunteita. Täytyy myöntää että kuvittelin tarinan jotenkin toisenlaiseksi. Sen perusteella mitä olin kuullut oletin että Tris joutuu suoraan yhteiskunnan ulkopuolelle, mitä ei kuitenkaan tapahtunut.

Kirjasta minulle jäi kuitenkin pinnallinen olo, koska asioita ei aina selitetty loppuun asti ja alan luultavasti pikku hiljaa kasvaa yli nuorille suunnatusta dystopiasta, koska olisin ehdottomasti pitänyt kirjasta muutama vuosi sitten. No aina voi olla pikku paheita. Tulen luultavasti lukemaan trilogian loputkin osat, vaikka kuulemani mukaan ne ovat paljon huonompia mitä ensimmäinen.

Arvosana: ***

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Salamurhaajan taival - Robin Hobb


Nimi: Salamurhaajan taival
Kirjailija: Robin Hobb
Julkaisuvuosi: 1997
Sivumäärä: 975

Salamurhaajan taival päättää Robin Hobbin Näkijän taru -trilogian. Ja jälleen kerran se jatkaa täsmälleen siitä mihin edellinen jäi. Kruununprinssi Totuus on lähtenyt etsimään ikiaikaisia ja Fitz on joutunut prinssi Vallan juonittelujen uhriksi. Hänet on pelastettu kuolemalta susiystävänsä avulla ja kirja alussa hän totuttautuu elämään taas ihmisenä.

Kuten kirjan nimi jo kertoo, niin se on tarina Fitzin taipaleesta kohti kruununprinssi Totuutta, vaikka siinä välillä hän yrittää prinssi Vallan tappamista, sekä hengissä selviytymistä lukuisista vaaroista, joita ovat Galenin taitoryhmä ja heidän aikeensa tuhota ja löytää Fitz, kun paljasstuukin ettei hän kuollutkaan.

Kaiken tämän aikana punalaivat valloittavat Kuuden herttuakunnan rannikoita ja Fitzilta loppuu aika kesken, jos hän aikoo löytää Totuuden ja pelastaa herttuakunnat varmalta tuholta. Kirja jatkaa sitä samaa rataa mitä edellisetkin, eikä se ole todellakaan onnellisten loppujen ystäville. Se on täynnä samaa kärsimystä ja epäonnea mitä kaksi ensimmäistäkin, mutta tässä kirjassa kaikki alkaa pikku hiljaa selvitä ja tietyllä tapaa asiat saavat onnellisen lopun.

Pidin tästäkin kirjasta yhtä paljon kuin edellisestä, vaikka tämä ei tavallaan ollut niin epäonninen ja surullinen mitä edeltävä, vaikak Fitz kokeekin sen aikana paljon asioita ja joutuu tekemään päätöksiä, jotka koskettavat koko kuningaskuntaa. Nyt sitten seuraavan trilogian Lordi Kultaisen kimppuun ja sitten odottelemaan täysin uutta trilogiaa, joka jatkaa Narrin ja Fitzin tarinaa, mistä ensimmäinen kirja ilmestyy englanniksi tämän vuoden elokuussa.

Arvosana: ****

Kuninkaan salamurhaaja - Robin Hobb


Nimi: Kuninkaan salamurhaaja
Kirjailija: Robin Hobb
Julkaisuvuosi: 1996
Sivumäärä: 768

Kuninkaan salamurhaaja on toinen osa Näkijän taru-trilogiaan ja se jatkaa siitä mihin ensimmäinen kirja jäi. FitzUljas on selviytynyt murhayrityksestään itseään kohtaan, mutta se on tehnyt hänet heikoksi ja sen seuraksena hänellä on kohtauksia tuon tuostakin, mutta hän ei saa kovinkaan paljon lepoa, koska Punalaivat uhkaavat jälleen Kuuden herttuakunnan rannikoita ja kuningas Ovela, sekä kruununprinssi Totuus tarvitsevat hänen palveluksiaan salamurhaajana.

Samalla myös prinssi Vallan juonittelut Peuralinnan sisällä lisääntyvät aiheuttaen kaikille tukalat oltavat. Varsinkin Fitz saa tuntea osansa, eikä hänelle kirjan aikana tapahdu paljonkaan hyviä asioita. Hän on hankalassa asemassa äpäränä ja salamurhaajana, että sitä on hankala edes selittää Molly Verinokalle, johon Fitz oli ihastanut nuoruudessaan ja rakastunut kirjan aikana.

Olin unohtanut kuinka paljon kärsimystä näihin kirjoihin mahtui ja suunnilleen yli puolet tästä trilogian toisesta osasta, vaikka taisin lukea kirja edellisen kerran viisi vuotta sitten. Tunsin koko ajan sääliä ja epätoivoa Fitzia kohtaan, vaikka välillä teki myös ravistella tätä ja saada tämä ajattelemaan järkevästi, mutta toisaalta sitä parhaat kirjat tekevät. Ottavat sinut haltuunsa toiseen maailmaan ja elämään.

Mutta pidin kirjasta. Teksti oli sujuvaa ja Fitzin ja Narrin tarina on aina ollut mukavaa luettavaa. Jos sitä ensi lukukerralla muistaisi taas hieman enemmän, koska kirjassa tapahtuu niin paljon, etten oikeastaan nytkään muista täysin kaikkea.

Arvosana: ****

City of Heavenly Fire - Cassandra Clare


Nimi: City of Heavenly Fire
Kirjailija: Cassandra Clare
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 725

City of Heavenly Fire on viimeinen osa Cassandra Clare The Mortal Instruments-sarjaan. Se jatkaa melkein täsmälleen siitä mihin edellinen jäi. Sebastian, Claryn veli on onnistunut luomaan kupin, jolla muuttaa varjometsästäjät pimeälle puolelle, eikä hän anna armoa kenellekkään. Jacen suonissa taas virtaa taivaallinen tuli, eikä hän pysty hallitsemaan sitä, eikä kukaan juurikaan pysty koskemaan häntä.

Sebastian aiheuttaa tuhoa kirjan alusta asti ja hyökkäilee instituutteja vastaan, mikä saa varjometsästäjät puolustuskannalle ja siirtämään kaikki Alicanteen, Idrikseen, eikä kukaan usko Jacea, Clarya, Isabellaa tai Alecia, millaisia pimeät varjometsästäjät oikeasti ovat ja se aiheuttaa vielä enemmän tuhoa varjometsästäjien maailmassa.

Lisäksi saamme tutustua seuraavan sarjan The Dark Artificen päähenkilöön, Emmaan, joka on kasvanut Los Angelisin instituutissa ja onnistuu pakenemaan Idrikseen yhdessä Blackthornien sisarusten kanssa.

Minulle kirja oli pettymys, kuten kaksi muuta aikaisempaa TMI-kirjaa. Alkuperäinen trilogia vielä kietoi puoleensa, mutta loput kolme kirjaa eivät ole tehneet yhtään mitään. Ne ovat vain menneet huonompaan ja huonompaan suuntaan ja meinasin jossain vaiheessa heittää kirjan lukemisen kokonaan kesken, koska se ei tuntunut etenevän yhtään, eikä pitänyt mitenkään jännityksessä. Kirjan ensimmäinen kuolemakin ei jättänyt minkäänlaista merkkiä minuun, eikä sen jälkitapahtumatkaan tuoneet mukanaan mitään jännitystä.

Eikä loppukaan ollut yhtä onnistunut, tai siis itselleni jäi sellainen tunne, että kirjailija oli tekemässä erittäin tunteikkaan lopun, mutta sitten lopulta pyörsi oman tarinansa, ja minusta se oli vain fanien miellyttämistä.

Arvosana: ***

Fraktaaliruhtinas - Hannu Rajaniemi


Nimi: Fraktaaliruhtinas
Kirjailija: Hannu Rajaniemi
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 442

Fraktaaliruhtinas jatkaa Kvanttivarkaan tarinaa. Jean Le Flambeurin edellinen suunnitelma saada entinen minänsä takaisin epäonnistui edellisen kirjan lopussa, ja nyt he ovat yhdessä Mielen ja Perhosen kanssa tekemässä uutta suunnitelmaa, jonka avulla saisi itsensä vapaaksi pellegrinijumalattarelta, mutta tuo suunnitelma vaatii fraktaaliruhtinaan päänsisään pääsemisen.

Jeanin tarinan rinnalla kerrotaan tarinaa Maasta, jossa Tawaddud niminen asukas saa siskoltansa pyynnön viihdyttää heidän isänsä arvovaltaista vierasta seuraavana päivänä ja osoittaa jälleen olevansa sukunsa nimensä arvoinen.

Siitäkin on jo jonkin aikaa kun luin tämän kirjan, mutta jollain tavalla pidin siitä enemmän kuin mitä trilogian ensimmäisestä osasta. Se oli jollain tapaa selkeämpi ja aloin pikku hiljaa saada selville miten kaikki kansakunnat oikeastaan menivät, vaikkakin vielä jäi jotain epäselvyyksiä.

Odotan innolla sarjan seuraavaa osaa, joka myös päättää trilogian, että miten kaikki menivät. Mielen taustatarina oli ehdottomasti yksi kiinnostavimpia tarinoita kirjassa ja pidin siitä erittäin paljon, vaikkakin olin hieman surullinen hänen puolestaan.

Arvosana: ****

Sovitus - Ian McEwan


Nimi: Sovitus
Kirjailija: Ian McEwan
Julkaisuvuosi: 2001
Sivumäärä: 541

Minulla on vaikka kuinka paljon luettuja kirjoja, joista pitäisi tehdä arvostelu, joten parempi aloittaa nyt. Luin Sovituksen jo pari viikkoa sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi alkaa kirjoittaa siitä jotain. Se kertoo tarinan Briony Tallisista, joka vetää omat johtopäätöksensä sisarensa Cecilian ja keittäjän pojan Robbien välisestä kohtauksesta suihkulähteellä. Toki taustalla on myös muita asioita, jotka vaikuttavat Brionyyn, mutta hänen päätelmillään on Cecilian ja Robbien loppuelämään suuret vaikutukset.

Robbie tuomitaan vankilaan Brionyn syytestön pohjalta, kun Brionyn serkun päälle käydään ja tämä yritetään raiskata. Briony syyttää tapahtuneesta Robbieta ja serkku myötäilee häntä. Robbie pidätetään ja lopulta hänet tuomitaan vankilaan. Samalla Briony aiheuttaa sisarensa välirikon perheestään, ja joutuu kantamaan syyllisyyden tunnetta loppuelämänsä.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun luin kirjan, mutta tajusin lukemisen aikana, että jotkut kirjat sitä on vain lukenut aivan liian aikaisin omaan ajattelukykyyn ja ikäänsä nähden. Sovitus oli yksi niistä. Voin sanoa, että vaikka rakastin kirjaa ja sen tarinaa heti ensimmäisellä lukukerralla minulla meni silloin monta asiaa pahasti ohi, mutta nyt tajusin asiat paljon paremmin ja pystyin myös nauttimaan kirjasta.

Rakastin kirjaa edelleenkin. Sen kaikkia juonenkäänteitä ja kirjoitustyyliä, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että tietty osa lopusta olisi voitu jättää pois, mutta toisaalta siinä on myös kirjan viehätys. Pitäisi pitkästä aikaa katsoa kirjasta tehty elokuva, joka minut alunperin sai lukemaan kirjan.

Arvosana: *****