maanantai 9. toukokuuta 2011
Raamattu
Nimi: Raamattu
Nimi varmaan kertoo kaiken? Sain nimittäin eilen kolmen vuoden lukemisurakan päätökseen, eli luin sitten Raamatun kannesta kanteen. Ja se kannatti. Se antaa paljon enemmän perspektiiviä koko kirjaan ja kristinuskoon.
Ja tähän kolmeen vuoteen. Aloitin lukemaan sitä heti rippileirin jälkeen, mutta ensin sen tyssäsi kolmanteen Mooseksen kirjaan, jota yritin aina välillä kahlata läpi sivusivulta, luku luvulta siinä kuitenkaan onnistumatta. Uutena vuotena kuitenkin lupasin itselleni, nähdessä BBC:n kirjalistan, että tänä vuonna luen sen loppuun ja niin tein.
Yli puolet siitä olen lukenut tämän Puolan reissun aikana ja oli aika helpottunu fiilis, ku sai viimisenä luettua Johanneksen ilmestyksen.
Arvosana: *****
City of Fallen Angels - Cassandra Clare
Nimi: City of Fallen Angels
Kirjailija: Cassandra Clare
Julkaisuvuosi: 2011
Uusin osa Mortal Instrument sarjaan ja minun mielestäni sarjan huonoin osa. Kirjalliseltaan tasoltaan hyvä, mutta juonessa ei ollut kaikki kohdallaan. Tietenkin ymmärrän sen, että kirjailija yrittää saada vain lisää aiheita seuraaviin kirjoihin, mutta onko kaikki pakko aina vetää yli?
Välillä minun teki paiskata koko kirja seinään ja olla lukematta sitä, mutta siltikin jokin viekoitteli aina vain jatkamaan. Olin erittäin ärsyyntynyt loppua kohden mentäessä ja ystäväni saivat kärsiä siitä.
En ala juonta tai mitään paljastamaan, koska kirja on suhteellisen uusi. Mutta arvosanan voin kyllä antaa. Kannatan sen lukemista, jos on Cassandra Claren fani. Ja miksei muutenkin. On jännä nähdä miten hän aikoo jatkaa sarjaa tästä eteenpäin.
Arvosana: ***½
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)