sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
David Copperfield - Charles Dickens
Nimi: David Copperfield
Kirjailija: Charles Dickens
Julkaisuvuosi: 1850
Sivumäärä: 452
Varasin David Copperfieldin jokin aika sitten kirjastosta, koska se oli BBC:n kirjalistalla ja yksi niistä kirjoista joita en ole lukenut Dickensiltä. Yllätyksenä kuitenkin oli isompi kirja kuin olin odottanut. Ei sillä kuvat toivat mukavaa vaihtelua lukemiseen.
David Copperfield kertoo David Copperfield nimisestä pojasta, jonka lapsuus ei ole sieltä onnellisemmasta päästä. Tai aluksi on, mutta sitten tapahtuu muutos, kun hänen äitinsä menee uusiin naimisiin ja hänen uusi isäpuolensa tuo ongelmat mukanaan lujatahtoisuuudellaan. Lopulta Davidin äiti kuolee ja David itse joutuu työhön Lontooseen alle 15-vuotiaana.
Hänen onnensa kuitenkin muuttuu, kun hän päättää etsiä käsiinsä tätinsä. Hänen elämänsä muuttuu paremmaksi, kun hän pääsee hyvään kouluun ja saa uusia tuttavuuksia, vaikka elämän jatkuessa vanhat tuttavat menneisyydestä nostavat aina päätänsä ja tuovat hankaluuksia Davidin elämään.
Pidin tarinasta, se oli tavallaan täynnä elämän iloa, vaikka välillä oli hankaluuksia, mutta niistä selvittiin. Lisäksi pidin siitä että lopussa kaikkien elämän kohtalot niputettiin kauniisti, vaikka toivoin/arvasin yhtä asiaa pitkin kirjaa ja lopulta se toteutui. Sisäinen shippaaja ottaa aina välillä vallan tahtomattani.
Ainoa lukemisen miinus puoli oli kyseinen isohko kirja, koska sitä oli todella hankala pitää normaalisti ja teksti oli laitettu kahdelle palstalle, minkä kyllä ymmärrän, mutta silti itseäni ärsyttää lukea sellaista kirjaa, jossa niin on tehty.
Arvosana: ****
Reached - Ally Condie
Nimi: Reached
Kirjailija: Ally Condie
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 512
Reached on Ally Condien Matched-trilogian päätösosa ja itse ainakin pidin siitä. Cassia ja Ky pääsivät kummatkin kapinallisten luo ja elävät nyt kummatkin omaa elämäänsä tahoillansa. Cassia yhteiskunnan keskuksessa ja Ky kapinallisten leirissä, jossa hän toimii lentäjänä. Myös Xander on kuvioissa mukana toimiessaan eräänlaisena lääkärinä yhteiskunnan sisällä.
On vihdoin tullut kapinallisten aika iskeä ja se alkaa viruksen levittämisellä yhteiskuntaan ja ainoastaan kapinallisilla on parannuskeino siihen, missä kohtaa valta annetaan pikku hiljaa kapinallisille.
Kirja on kerrottu Cassian, Kyn ja Xanderin näkökulmista vuorotellen ja siitä miten he suhtautuvat tilanteeseen ja mitkä heidän toiveensa ja tavoitteensa ovat. Näkökulmien vaihtelu on virkistävää ja kahden kirjan jälkeen oli mukava nähdä myös Xanderin näkökulma asioihin, kun se on jäänyt vähemmälle.
Pidin kirjasta ja lopusta, koska tavallaan se oli jotain odottamatonta, mutta silti odotettua. Tai no pystyin melkein kirjan alusta asti päättelemään lopputuleman tiettyjen asioiden kohdalla, vaikka en ihan täysin kaikkia. Trilogia sai arvoisensa lopun, mutta en nyt ylentäisi tätä trilogiaa kuitenkaan mitenkään huippujen joukkoon, koska minulla on nykyään usein tällaisten kirjojen kohdalla tunne, että tämä on luettu ja koettu monta kertaa. Yksi syy siihen miksi en lue enää kaikkia uusia nuorten fantasiakirjoja. Ne kaikki menevät samalla kaavalla.
Mutta siis loppujen lopuksi, pidin kirjasta, se oli parempi kuin ensimmäinen, vaikka missään vaiheessa en ihan saanut sellaista lukemisen vau-kokemusta, että pakko päästä loppuun saakka, mutta ei se haitannut. On sitä huonompiakin kirjoja tullut luettua.
Arvosana: ***½
Pandemonium: Rakkaus on kapinaa - Lauren Oliver
Nimi: Pandemonium: Rakkaus on kapinaa
Kirjailija: Lauren Oliver
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 295
Pandemonium: Rakkaus on kapinaa on Delirium-trilogin toinen osa ja mielestäni edellistä parempi. Kiitoksia sille, joka kommentoi ensimmäisen kirjan arvostelua ja vinkkasi tästä. Pandemonium jatkaa melkein siitä mihin Delirium jäi. Ainakin melkein. Kirjan kappaleet ovat nimittäin jaettu nykyisyyteen ja menneisyyteen.
Lena on vihdoin löytänyt kapinallisten luo, jotka ovat kuitenkin ujuttaneet Lenan takaisin yhteiskuntaan, jossa hän pystyy toimimaan parhaiten kapinallisten hyväksi. Kirja kertoo kuinka Lena päätyi tilanteeseensa ja mitä hän oikeastaan tekee.
PIdin kirjasta ja se oli helppoa luettavaa. Oli mielenkiintoista lukea kapinallisista ja heidän toimistaan. Myös uusi hahmo Julian oli mielenkiintoinen, vaikka hänestä saikin vähän surullisen kuvan, mutta toisaalta hän on osoitus järjestelmän toimivuudesta.
MUtta en sitten tiedä. Nyt kun ajattelen kyseistä kirjaa, niin minulal ei ole jäänyt mitään muuta mieleeni kuin loppu, jota en ala tässä spoilaamaan. Siinä ei oikeastaan tapahtunut juuri mitään, vaikka Lena kehittyikin henkisesti kirjan aikana. Kirja oli kuitenkin parempi kuin edeltäjänsä sen voin myöntää ja aion lukea myös viimeisenkin osan, vaikka tämän kirjan loppu ei hyvältä sen suhteen vaikuttanut.
Arvosana: ***½
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Kapteeni Corellin mandoliini - Louis de Bernières
Nimi: Kapteeni Corellin mandoliini
Kirjailija: Louis de Bernières
Julkaisuvuosi: 1994
Sivumäärä: 471
Kapteeni Corellin mandoliini, jälleen yksi kirja, johon tartuin BBC:n kirjalistan ansiosta, enkä kadu yhtään. Tällä kertaa jätin myös takakannen lukematta, joten minulla ei ollut mitään käsitystä mistä kirja edes kertoo, koska nimestä ei voi päätellä yhtään mitään. Meni puoli kirjaa ennen kuin edes sain tietää mihin nimi viittaa :D Okei 100 sivua. Puoli kirjaa meni siihen että kuvittelin tarinan jälleen kerran olevan kevyt, mutta ei.
Kirja kertoo Kefollianin saaresta toisen maailmansodan aikana keskittyen Pelagaan, joka on saaren lääkärin tytär, sekä italialaiseen sotilaaseen kapteeni Corelliniin, joka soittaa mandoliinia, mistä kirjan nimi tulee. Se kertoo samalla myös saarelaisten, italialaisten ja saksalaisten sotilaiden elämästä saarella sodan riehuessa.
Tarina on kerrottu monen henkilön näkökulmasta ja siinä on käytetty osittain hieman aikahyppivää kerrontaa, joka aina välillä sai minut hieman sekaisin. Tai ainakin alussa, koska en yhtään tiennyt mistä kirjasta oli oikeasti kyse.
Puoleen väliin asti luulin, että kirjassa oli jollain tapaa kyse humoristisesta tarinasta, koska hahmot olivat ja tapahtumat hieman viittasivat siihen, mutta ehei. Puolen välin jälkeen kirja muuttuikin vakavaksi, vaikka kerrontatyyli ei muuttunut mihinkään. Henkilöiden elämätä vain muuttuivat hieman surullisempaan suuntaan.
Kirja teki minuun vaikutuksen ja ymmärrän täysin miksi se on päässyt listoille, koska se kannattaa lukea. Tosin jos surulliset kirjat eivät nappaa, niin sitten ei kannata lukea, koska kirja ei todellakaan ole mitään happy-happy-joy-joyta.
Arvosana: ****½
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Leijapoika - Khaled Hosseini
Nimi: Leijapoika
Kirjailija: Khaled Hosseini
Julkaisuvuosi: 2003
Sivumäärä: 430
Leijapoika kiinnostuin tästä tarinasta nähtyäni muutama vuosi sitten kyseiseen kirjaan perustuvan elokuvan trailerin, mutta en sitten mennyt katsomaan elokuvaa tai lukenut kirjaa ja ehkä se oli tavallaan hyvä, koska luettuani nyt kirjan osana BBC:n kirjalistaa ymmärsin ja pystyin käsittelemään siinä olevat asiat paljon paremmin.
Jostain syystä ajattelin kirjan olevan jotenkin kevyt, mutta asia ei todellakaan ollut näin, vaikka kirjailijalla onkin kevyt kirjoitustyyli, jota on todella helppo lukea, tai sitten suomentaja on vain onnistunut työssään.
Kirja kertoo kahdesta kabulilaisesta pojasta, jotka kuuluvat eri etnisiin ja uskonnollisiin ryhmittymiin ja joista toinen on toisen palvelija. Se kertoo heidän ystävyydestään ja arjasteen Kabulissa, kunnes tietyt tapahtumat muuttavat ystävyyden suunnan ja Afganistan sotakin muuttaa tilanteen täysin. Tarina on kerrottu Amirin kannalta, jonka palvelija Hassan oli. Se keskittyy pelkästään Amirin maailman kuvailuun ja hänen ajatuksiinsa, ja siihen miten hän näki ihmiset ympärillään.
Kaikista vaikuttamillaan kirja kuitenkin on loppuvaiheessa, kun se kertoo Kabulista, joka on talebanmiehityksen alaisuudessa ja talebanien tekemistä julmuuksista. Vaikka historiasta pidänkin, niin Afganistanin historiaan olen vain tutustunut päällisin puolin ja kaikki se mitä kirjassa kerrottiin riipaisi sydäntäni. Onko noin voinut oikeasti tapahtua, mutta kyllä vain on.
Kirja ei kuitenkaan mässäile mitenkään Kabulin kärsimyksillä, mutta sen henkilöhahmojen tarinat ovat myös itsessään koskettavia ja voin rehellisesti myöntää, että kirja itketti minua. Ja itse en juurikaan itke kirjoja lukiessani, en oikeastaan koskaan itke. Mutta tämä kirja vaikutti todella syvästi minuun, mikä on perin harvinaista.
Mietin tässä, että pitäisikö katsoa kirjasta tehty elokuvakin melkein suoraan putkeen vai jättäisikö katsomatta suosiolla, koska joskus elokuvat pilaavat vain hyvän kirjan. Tai saan niistä valituksen aihetta moneksi tunniksi, koska perfektionistina haluaisin että kaikki menisi täsmälleen niin kuin kirjoissa, mutta sehän ei ole mahdollista, ainakaan täysin.
Mutta suosittelen ehdottoamsti lukemaan, koska kirja on todella koskettava lukukokemus, jota ei kannata jättää väliin. Ja voisin myös tutustua kirjailijan toiseen kirjaan, koska pidin hänen kirjoitustyylistään.
Arvosana: *****
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Kaislikossa suhisee - Kenneth Grahame
Nimi: Kaislikossa suhisee
Kirjailija: Kenneth Grahame
Julkaisuvuosi: 1908
Sivumäärä: 225
En olekaan pitkään aikaan lukenut lastenkirjoja, joten Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee oli mukava poikkeus "aikuisten" kirjojen keskellä. Se kertoo myyrästä, joka lähtee vaeltelemaan maanalla sijaitsevasta kolostaan ylhäällä maanpäälle, jossa hän näkee ensimmäistä kertaa auringon. Aikansa vaellettuaan hän tapaa vesirotan, joka tarjoaa hänellä uuden katon päänsä päälle ja rupikonnan ja mäyrän, joista tulee myyrälle rakkaita ystäviä.
Ystävykset joutuvat kaikki paitsi mäyrä jonkinmoisiin seikkailuihin. Rupikonna, jopa vankilaan asti. Minusta oli hauska idea, että kirjassa oli sekä eläimiä, että myös ihmisiä sekoitettuna keskenään, vaikka en ihan heti sitä tajunnut.
Kirjassa oli myös kaunis kuvitus, josta pidin erityisen paljon. Se antoi hahmoille ehkä hieman enemmän syvyyttä, kun näki miten joku toinen oli heidät kuvitellut, vaikka eihän heissä varsinaisesti mitään erikoista ole.
Ymmärrän täysin miksi kirja on BBC:n kirjalistalla ja se on suosituimpien lastenkirjojen joukossa, koska tarina on kaunis ja opettavainen ja tavallaan suloinen, eikä kenellekkään varsinaisesti tapahdu mitään pahaa. Mitä nyt Konna vähän hurjastelee.
Arvosana: ****
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Clockwork Princess - Cassandra Clare
Nimi: Clockwork Princess
Kirjailija: Cassandra Clare
Sivumäärä: 592
Julkaisuvuosi: 2013
Cassandra Claren the Infernal Devices-trilogian viimeinen osa. Tätä olin odottanutkin jo pidemmän aikaa = edellisen kirjan ilmestymisestä. Eikä se pettänyt minua ollenkaan. Tosin minulla ei ollut juurikaan mitään odotuksia, koska Mortal Instruments-sarjan edellinen osa oli hieman pettymys, mutta tämä ei ollut.
Kirja jatkuu muutaman kuukauden Clockwork Princen jälkeen. Tessa ja Jem suunnittelevat häitään ja Will kouluttaa siskoaan Cecilyä ja Mortmain tai Magister on ollut hiljaa viime kuukaudet, vaikka Lontoon instituutissa tiedetään hänen tarvitsevansa Tessaa suunnitelmiensa toteuttamiseen.
Tyypillisesti Claren tapaan kirja on täynnä yllätyksiä ja yllättäviä käänteitä, vaikkakaan ei yhtä paljon kuin edeltäjinsänsä, mutta yllätykset jotka tulevat vastaan ovat todella yllättäviä. En oikeastaan osaa sanoa yhtään enempää, spoilaamatta kirjaa suuresti. Rakastuin Cecilyn hahmoon, Willin pikkusiskoon, joka oli pieni ja pippurinen tyttö.
Lisäksi kirja paljasti tiettyjä pieniä yksityiskohtia ja yhteyksiä Mortal Instruments-sarjaan, jotka saivat ainakin itseni fanityttöilemään. Vaikka yhtä asiaa oli fanien keskuudessa mietitty jo pidemmän aikaa ja nyt se osoittautui oikeaksi.
Ainoa mikä jäi itseäni harmittamaan oli epilogin loppu. Se oli ehkä hieman liikaa, tai siis epilogin alku oli hyvä, mutta lopusta en oikein välittänyt. Oikeastaan se oli ehkä oman shippauksen puolustamista, mutta toisaalta kaikki periaatteessa saavat onnellisen loppunsa, jos niin haluaa ajatella.
Arvosana: ****½
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)