sunnuntai 28. elokuuta 2011
Tuulen varjo - Carlos Ruis Zafón
Nimi: Tuulen varjo
Kirjailija: Carlos Ruis Zafón
Julkaisuvuosi: 2001
Sivumäärä: 646
Isä näyttää pojalleen tien Unohdettujen kirjojen hautausmaalle ja pyytää tätä valitsemaan itselleen kirjan, josta poika tulisi pitämään huolen loppuelämänsä, ettei sitä unohdettaisi uudestaan.
Poika kiinnostuu valitsemansa kirjan, Tuulen varjon kirjoittajasta, Julian Caraxista, jonka kaikki muut teokset ja niteet on poltettu. Poika, Daniel nimeltää, uppoutuu selvittämään kirjailijan tarinaa ja huomaa, että hänen oma elämänsä on saanut samanlaisia piirteitä kuin mitä kirjailijankin elämässä oli.
Vitkastelin hieman lukemisen aloittamisen kanssa tai siis alun lukeminen edistyi itselläni hieman huonosti ja mietin jo että jättäisin lukemisen kesken. En kuitenkaan tehnyt niin, vaan jatkoin lukemista eräänä kauniina syyspäivänä ja luin kirjan kerralla loppuun asti.
En tiedä miksi se pitäisi luokitella, historiaksi, romanssiksi, tragediaksi, trilleriksi, kauhuksi vai jännäriksi vai onko se kaikkea sitä? Koska siitä löytyy vaikka mitä ja tekstin alkusävy on täysin erilainen mitä se on tekstin keskellä tai lopussa.
Tarina on ailahteleva. Se nousee ja laskee, pitää lukijan näpeissänsä. Koko ajan paljastetaan lisää, kunnes lopulta kaikki johtolangat kerätään käsiin ja se on sillä selvä, mutta kirja ei ole yhtään ennalta arvattava. Jos lukija arveleekin jotain, niin seuraavalla sivulla siitä tehdään selvää ja joutuu arvaamaan uudestaan.
Tarina on mukaansa tempaiseva, riipaiseva, mutta silti herkkä. Suosittelen lämpimästi lukemista.
Harry Potter ja Viisasten kivi - J.K. Rowling
Nimi: Harry Potter ja Viisasten kivi
Kirjailija: J.K. Rowling
Julkaisuvuosi: 1997
Sivumäärä: 334
Harry Potter on tavallinen orpo poika, joka asuu tätinsä luona ja on serkkunsa kiusaama. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän täyttää 11-vuotta. Hän saa tietää olevansa velho ja pääsee Tylypahkaan, joka on koulu velhoille ja noidille.
Hän saa myös tietää olevansa kuuluisa, koska on ollut ainoa ihminen, joka on selvinnyt kammottavasta tappokirouksesta.
Tylypahkassa hän oppii uusia asioita ja saa uusia ystäviä, sekä joutuu seikkailuihin, mistä ei olisi osannut ennen edes kuvitella.
J.K. Rowlingin luoma taikamaailma on upea ja täynnä mitä yksityiskohtaisempia asioita ja ensimmäiset HP:t ovat sitä kevyintä luokkaa täynnä nuoruuden viattomuutta, kun Harry ei vielä ollut angstinen teini, vaan normaali poika, joka ei tiennyt mistään yhtään mitään.
Tavallaan Viisasten kivi on omanlaisensa kasvutarina, jossa Harry tutustuu itseensä kunnolla ja yrittää elää kuuluisuutensa kanssa. Tarina vetää mukanaan, eikä kirjaa pysty laskemaan pois käsistään ennen kuin on lukenut sen loppuun.
Arvosana: *****
lauantai 27. elokuuta 2011
Ylpeys ja ennakkoluulo - Jane Austen
Nimi: Ylpeys ja ennakkoluulo
Kirjailija: Jane Austen
Ilmestymisvuosi: 1922
Sivumäärä: 328
Teki mieli lukaista joku klassikko ja valitsin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Olen lukenut kirjan jo varmaankin miljoona kertaa läpi, mutta aina se jaksaa viihdyttää ja aina löytyyy jokin uusi asia mitä ei ole ennen hoksannut.
Tarinahan on kuitenkin se, että kaksi ihmistä saa väärän kuvan toisistaan ja asiat alkavat mennä päin prinkkalaa heti ensinäkemältä näiden kahden väliltä. Kuitenkin heidän välillään on jotain, vaikka samalla Englannin vanhat säätyerot estävät heitä.
Juoni on kokonaan Elizabethin näkökulmasta, eikä herra Darcyn sielunmaisemaan päästä ollenkaan, mikä on sinällänsä harmi. Se etenee hiljalleen kohti päämääräänsä heittäen mukaan pari yllätystä.
Itse rakastan kirjaa valtavasti, enkä osaa erityisemmin eritellä syitä. Siinä on romantiikkaa, se sijoittuu ajalle, jolla olisin itsekin halunnut olla ja Austenin kirjoitustyyli on hurmaava :)
Arvosana: *****
Polte - Ian McEwan
Nimi: Polte
Kirjailija: Ian McEwan
Sivumäärä: 378
Julkaisuvuosi: 2010
Ian McEwanin Polte keskittyy Nobel-palkitun tiedemiehen elämään eri vuosina ja siitä miten hän on edennyt elämässään. Alku vaikuttaa mitättömältä ja turhalta, mutta kirjan edetessä juonikin etenee.
McEwan luo kuvan itsekkäästä miehestä, jolle oma itse on tärkein ja se että elelee mukavasti. Hän tekee vääriä valintoja ja oikeita valintoja, sekä luottaa itseensä liikaa.
Juoni on vähän hajanainen. Se kertoo tietyn pätkän tietystä ajasta ja sitten hyppääkin jo seuraavaan ja lukijalla menee hieman pasmat sekaisin, että missäs nyt ollankaan menossa.
Kuitenkin kirja on taattua McEwania, aina yhtä yllättävää ja hieman satiirista.
Arvosana: ***
Jotain uutta - Nora Roberts
Nimi: Jotain uutta
Kirjailija: Nora Roberts
Ilmestymisvuosi: 2009
Sivumäärä: 336
Jotain uutta aloitta Nora Robertsin neliosaisen kirjasarjan, joka keskittyy neljään ystävään, jotka pyörittävät hääbisnestä.
Ensimmäinen osa keskittyy Mackenzie "Mac" Elliotiin, joka on yrityksen valokuvaaja. Hän ei luota miehiin, isänsä ja äitinsä takia. Isä jätti hänet ja äidillä vaihtui mies joka viikko.
Kunnes vastaan tulee professori Carter Maguire, joka ei vastaa Macin miesmakua ollenkaan, mutta onnistuu silti pyyhkäisemään häneltä jalat alta. Mutta äitiongelmat nostavat päätänsä pintaan, joten kiitos ihanille ystäville, jotka jaksavat aina tukea ja auttaa.
Nora Robertsin kirjat etenevät aina samalla kaavalla ja ne ovat kevyttä iltalukemista. Jos haluaa lukea jotain onnellista ja happyhappyjoyjoyta niin Nora Robertsin kirjat vastaavat sitä kuvausta parhaiten, eikä Jotain uutta tee poikkeusta.
Arvosana: ***
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)