Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Boyne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Boyne. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2013

Tarkoin vartioitu talo - John Boyne


Nimi: Tarkoin vartioitu talo
Kirjailija: John Boyne
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 446

Tarkoin vartioitu talo, kuten moni muukin kirja, niin tämäkin on ollut pitkään lukulistallani, mutta vasta nyt sain sen käsiini. Täytyy tosin myöntää, että olin hieman varauksellinen kirjan suhteen aluksi, koska edellinen kirja jonka Boynelta olen lukenut oli Poika raidallisessa pyjamassa, eikä se tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, mutta tämä teki.

Kirja kertoo Georgi Daniilovits Jatsmenevistä, joka vuonna 1980 asuu Lontoossa ja hänen vaimonsa Zoja on kuolemaisillaan. Hän muistelee aikaa jolloin hän nuorena poika pelasti Tsaarin serkun hengen ja tuli näin valituksi suojelemaan tsaarin, Nikolai II:n poikaa Alekseita.

Nykyajassa lähdetetään etenemään taaksepäin ja kerrotaan Georgin ja Zojan elämästä Englannissa ja Saksassa, ja muistoissa edetetään eteenpäin ja kerrotaan Georgin rakkaustarina suuriruhtinatar Anastasian kanssa. Kummatkin tarinat etenevät kohti ratkaisevaa hetkeä.

Minulla oli koko ajan pieni aavistus tietystä asiasta, vaikkakin kirjailija yritti aina välillä johtaa lukijoita harhaan, mikä sai minut epäilemään aina välillä omaa aavistustani, mutta lopussa olin kuitenkin oikeassa. Kuitenkin minä lumouduin kirjasta ja luin sitä illalla malttamatta päästää sitä käsistäni. Tarina kietoutui minut pauloihinsa ja halusin vain lukea enemmän, että tietäisin miten tarina päättyy. Kunnes se sitten päättyikin ja jätti minut kerrankin tyytyväiseksi. En olisi kaivannut kirjalta yhtään mitään enempää.

Nyt haluaisin lukea enemmän John Boynelta, joten täytyy kai sitten suunnata kirjastoon, jos sieltä kyseisen herran kirjoja sattuisi löytymään.

Arvosana: *****

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Poika Raidallisessa Pyjamassa - John Boyne


Nimi: Poika raidallisessa pyjamassa
Kirjailija: John Boyne
Sivumäärä: 206
Julkaisuvuosi: 2006

Toisenlainen näkökulma Auschwitsin tapahtumiin, vaikka ei ehkä kaikista todenmukaisin. Bruno on nimittäin 9-vuotias poika, joka joutuu isänsä työn takia muuttamaan Aus-vitsiin.

Lähtiessään tutkimusretkille hän löytää aidan ja aidan toiselta puolelta pojan, jonka kanssa alkaa jutella kaikista asioista. Siitä muodostuu päivittäinen rutiini ja kahden pojan välille muodostoo ystävyys-suhde.

Kirja on naiivi, mutta mitä muuta voisit odottaa 9-vuotiaan kannalta kerrottuna. Mutta myös se antaa paljon ajateltavaa, vaikka itse olen miettiny holokaustia hieman liikaa jo.

Kokonaisuutena kirja on hyvä, vaikka olisinkin toivonut toisenlaisen lopun sille.

Arvosana: ***