Nimi: Sadan vuoden yksinäisyys
Kirjailija: Gabriel Carcía Márquez
Julkaisuvuosi: 1971
Sivumäärä: 414
Sadan vuoden yksinäisyys kertoo Buendía-suvun sukutarinan, siitä alkaen kun José Arcadio Buendiá muuttaa Macondon kylään. Tarinassa ei ole mitään sujuvaa juonta. Se vain kertoo perheen elämästä vuorotellen aina henkilöstä. Pääosassa ei ole varsinaisesti kukaan, vaan mitä pidemmälle kirja etenee sitä enemmän on hahmoja, kunnes lopussa ei ole enää yhtään.
Buendía-perheen tarina on yhtä Macondon kanssa. He ovat sen ensimmäisiä asukkaita, kuten myös viimeisiäkin. Kaikki juonenpätkät kootaan nätisti kasaan viimeisillä sivuilla. Tarinan kerronta saattaa alussa vaikuttaa todella sekavalta ja tiettyjä asioita paljastetaan jo kirjan alkusivuilla.
Kirja on täynnä kuolemaa, joten en ehkä suosittelisi sitä itkupilleille, mutta se vetää mukaansa ja ainakin itse tykkäsin sitä. Vaikka kirja olikin hidaslukuinen. Reilun 400 sivun lukemiseen meni monta tuntia. Ymmärrän täysin miksi se on klassikko ja tavallaan tunnen sääliä Buendía-sukua kohtaan.
Suosikkihahmoni oli ehdottomasti Ursula, joka ei näyttänyt kuolevan, ei sitten millään. Vähiten pidin Ferrandasta, joka oli kylmä ja etäinen kaikkia kohtaan.
Arvosana: ****
torstai 31. toukokuuta 2012
tiistai 29. toukokuuta 2012
Kärpästen herra - William Golding
Nimi: Kärpästen Herra
Kirjailija: William Golding
Julkaisuvuosi: 1954
Sivumäärä: 336
Lentokoneellinen nuoria koulupoikia, joista nuorimmat ovat 6-vuotiaita, haaksirikkoutuvat autiolle saarelle. Aluksi kaikki vaikuttaa menevän hyvin, on kokouksia ja suunnitellaan majoja, sekä pidetään yllä merkkitulta. Mutta sitten pelko alkaa kalvaa mieltä ja sivistyksen merkit pikku hiljaa kadota poikien mielistä.
Kirja on suorastaan pelottava. Itseäni ahdisti välillä lukea juhlinta-kohtauksia, koska tuntui että kohta sattuu ja pahasti, vaikka mitään ei varsinaisesti sattunutkaan. Kirja kuitenki pisti ajattelemaan, että miten itse olisi käyttäytynyt vastaanvanlaisessa tilanteessa ja pojat kuitenkin olivat kaikki alle 10-vuotiaita.
Ymmärrän täysin miksi kirja on klassikko. Se on sellainen kirja, joka ehdottomasti jättää jälkensä lukijaansa ja varmaan omalla tavallaan koko ihmiskuntaan tai on jo jättänytkin.
Arvosana: ***½

Huumaavan tuoksun huvila - Nora Roberts
Nimi: Huumaavan tuoksun huvila
Kirjailija: Nora Roberts
Julkaisuvuosi: 2001
Sivumäärä: 551
Huumaavan tuoksun huvila sijoittuu Giambellien ja MacMillanien viinitilojen maailmaan. Juuri ennen Giambellin 100-vuotis juhlavuotta firmat yhdistetään, mikä tuo uudenlaisia vastuita Sophia Giambellille ja Tyler MacMillanille. Heidät pakotetaan työskentelemaan yhdessä ja opettelemaan toisensa erikoisosaamiset.
Joku kuitenkin haluaa heittää kapuloita rattaisiin, kun ensin tapetaan Italian viinitilan entinen tilanhoitaja, Sophien isä, sekä yksi firman työntekijöistä. Kuka on oikein kaiken takana ja miksi juuri nyt? Tilannetta ei auta myöskään uhkaukset ja tärkeiden tietojen vuotaminen medialle.
Samaan aikaan Sophian ja Tylerinkin suhde kehittyy täysin uuteen suuntaan.
Kirja on taas perus-Robertsia, mutta ei mielstäni sieltä parhaimmasta päästä. Juonen pystyy jo arvaamaan ennalta, mutta lainasinkin sen siksi, että saisin koeviikolla jotain hieman kevyempää luettavaa, kuin kurssikirjat. Kevyttä hömppää, johon on sekoitettu monimutkaista draamaa.
Arvosana: ***

Nobody's baby but mine - Susan Elizabeth Phillips
Nimi: Nobody's baby but mine
Kirjailija: Susan Elizabeth Phillips
Julkaisuvuosi: 1997
Sivumäärä: 374
Jane Darlington haluaa lapsen itselleen, mutta hän ei voi mennä spermapankkiin oman älykkyystasonsa takia. Hän ei halua lapsestansa neropattia. Naapurin tytär lupaa antaa hänelle mahdollisuuden amerikkalaisjalkapallon pelaajan Cal Bonnerin kanssa, mikä myös tapahtuu.
Ainoa vain, että Bonner saa tietää Janen suunnitelman ja pakottaa tämän naimisiin kanssaan vieden tämän lopulta kotiinsa eristäytymään.
Kirja on kevyttä kirjallisuutta, josta alusta asti näkee mitä on tulossa käymään. Välillä pistää miettimään, että mitä Calin päässä oikein liikkuu ja miksi edes luen koko kirjaa, koska se ei oikeastaan edes ollut hyvä.
Mutta jos tykkää kevyestä rakkaushömpästä, johon lisätty pikkaisen draamaa niin kirja on oiva valinta tylsiin päiviin.
Arvosana: **½

lauantai 26. toukokuuta 2012
The City of Lost Souls
Nimi: The City of Lost Souls
Kirjailija: Cassandra Clare
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 358
The City of Lost Souls on Mortal Insturmentsin viides osa ja jatkaa siitä mihin The Cit of Fallen Angels jäi. Jace on kadoksissa ja kaikki on muutenkin huonosti Varjonmetsästäjien maailmassa. Mutta Clary ei välitä mistään muusta kuin siitä, että hän löytäisi Jacen.
Alkaa varsinainen seikkailu, kun hän, yhdessä Simonin, Alecin ja Isabellan kanssa piipahtavat keijujen kuningattaren luona, josta matka jatkuu Magnus-velhon luo, kunnes Jace ja Sebastian tai Jonathan Claryn veli päättävät tulla vieraillulle Luken luo, jossa Clary äiteineen asuu ja seikkailu pääsee kunnolla alkuun.
Kirja oli minulle ehkä hienoinen pettymys. Siinä ei ollut sitä samaa kipinää, mikä oli kolmessa ensimmäisessä kirjassa. Jokin puuttui ja koko kirja juonineen tuntui venytetyltä. Miksei koko sarja voinut päättyä The City of Glassiin? En ymmärrä.
Kaikista kivoin asia kirjassa oli yksi tietty lopun osa, sekä pienet vihjeet The Infernal Devices-sarjaan, sekä osittain myös tulevaan sarjaan, jonka nimeä en enää muista, jokin Dark se oli.
Mutta jos tykkää MI- kannattaa the City of Lost Souls- lukea.

tiistai 15. toukokuuta 2012
The Midnight Palace - Carlos Ruiz Zafon
Nimi: The Midnight Palace
Kirjailija: Carlos Ruiz Zafon
Julkaisuvuosi: 1994
Sivumäärä: 281
The Midnight Palace on nuorille suunnattu kauhuromaani, joka sijoittuu 1930-luvun Kalkuttaan. Ben saa vieraan täyttäessään 16-vuotta. Hän saa kuulla, että hänellä on kaksoissisko, jonka kanssa hänet erotettiin parin päivän ikäisinä, jotta he olisivat turvassa. Heitä jahtaa mies nimeltä Jawahal, joka tappoi heidän isänsä ja äitinsä.
Yhdessä Benin salaisen kerhon kanssa Sheere ja Ben lähteävät päihittämään Jawahalia tai ainakin yrittävät pysyä hengissä seuraavaan päivään asti. Peli, johon he vain alkoivat on hieman haastavampi kuin kukaan osasi kuvitella.
Hassua kyllä, vaikka Ben ja Sheere ovatkin kirjan pääosissa, niin kirjaa ei ole kirjoitettu heidän kannaltaan, vaan Ianin, joka on Benin yksi parhaista ystävistä ja joka toivoo tulevansa lääkäriksi tulevaisuudessa. Välillä on hänen muistiinpanojaan, joissa hän kertoo vähän kaikesta, kunnes taas jatkaa tarinaa.
Kirja on pelottava. Carlos Ruiz Zafon tietää miten lukija pidetään jännityksessä ja mitä kaikkea yllättävää kirjaan mahtuu, ettei se mene liikaa yli. Vaikka muutama asia meni minulta hieman yli ymmärryksen, niin se ei haitannut ollenkaan kirjan juonen kulkua, enkä jaksaisi odottaa Ruiz Zafonin seuraavaa kirjaa, joka on jatko-osa Enkelipelille ja Tuulen varjolle, joista on täällä blogissa jo arvostelut, kuten myös hänen toisesta nuorten kirjastaan The Prince of the Mist.

Anna Karenina - Leo Tolstoi
Nimi: Anna Karenina
Kirjailija: Leo Tolstoi
Julkasuvuosi: 1875-77
Sivumäärä: 999
Tervetuloa Moskovaan ja sen 1800-luvun seurapiireihin. Anna Kareninassa on oikeastaan kaksi päähenkilöä, jotka eivät periaattessa ole muuta kuin kahden avioliiton kautta linkittyneinä toisiinsa. Kirjan nimihenkilö Anna Karenina, sekä Konstantin Levin.
Anna Karenina on naimisissa, mutta löytää itselleen uuden rakkauden sotamies Vronskista ja tästä alkaa hänen syöksykierteensä. Hänen aviomiehensä ei välitä, kunhan hänen kunniansa pysyy ja pakottaa Annan pysymään luonaan ja jatkamaan salaista elämäänsä Vronskin kanssa. Kun hän viimein saa lähteä Vronskin kanssa ulkomaille, epäilys alkaa kalvaa hänen sydäntään, että rakastaako Vronski häntä enää.
Konstantin Levin taas kirjan alussa on palanut Moskovaan maatilaltaan kosiakseen Kitty Stserbatskajaa, mutta saa tältä pakit Vronskin takia, joka on myöskin heilastellut Kittyn kanssa. Torjunta saa Levinin palaamaan takaisin maatilalleen ja elämään siellä elämäänsä ja miettimään uusia tapoja tehdä viljelyistä kannattavaa.
Kirjassa on paljon henkilöhahmoja, muttei kuitenkaan yhtä paljon kuin Sodassa ja rauhassa. Siinä on myös monta näkökulmaa henkilöiden ongelmiin ja alusssa kestää hieman tottua, että kuka on kukakin venäläisesten nimijärjestelmällä.
Pidin kirjasta todella paljon. Se oli vauhtiin päästessään todella hyvä ja henkilöhahmojen päänsisään pääsi todella hyvin ja välillä sitä todellakin sääli Annaa, mutta samalla sitä mietti, että mitä pahaa hänen aviomiehensä hänelle on muka oikeasti tehnyt ja ihmetteli hänen päätöksiään ja niihin johtaneita syitä. Levinkin hieman säälitti, pääosassa Kittyn pakkien takia, mutta samalla sitä toivoi että hänen ideologiansa kantaisi jotain hedelmää maatilallaan.

Onnentuoja - Nicholas Sparks
Nimi: Onnentuoja
Kirjailija: Nicholas Sparks
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 386
Onnentuoja kertoo Logan Thibaultista, joka löytää Irakissa komennuksellaan ollessaan hiekkaan hautautuneen kuvan tytöstä, jonka paidassa lukee Onnentuoja. Irakista päästyään hän päättää etsiä naisen käsiinsä, vaikka tietääkin ettei se ole helppoa.
Beth Green tarvitsee kipeästi avustajan mummonsa koirakenneliin, koska ei pysty muuten itse huolehtimaan pojastaan ja opettajan töistään. Sattumalta hän palkkaa kulkurin, joka on kävellyt melkein koko mantereen halki. Mutta kulkija kantaa mukanaan salaisuutta, joka voi tuhota hänen ja Bethin orastavan suhteen kokonaan.
Samaan aikaan Keith Clayton, Bethin entinen aviomies ja hänen poikansa isä, vakoilee metsässä nuoria tyttöjä, kunnes häntä vastaan tulee sama kulkuri, jolle hän kohtaamisen jälkeen vannoo kostoa. Hänellä on myös aikeissa saada beth takaisin itselleen ja olla jälleen onnellinen perhe hänen ja poikansa kanssa.
Kirjassa on kolme kertojaa ja luvut on merkitty sen mukaan, kuka on sen luvun kertoja. Kaikki nivoutuu kauniisti yhteen ja Sparks onnistuu pitämään lukijansa loppuun asti jännityksessä, vaikka on selvää, että joku tulee kuolemaan. Tai ainakin se oli minulle selvää, joka on lukenut Sparksia ennenkin. Siksi en kaikista hänen kirjoistaan pidäkkään, koska niissä on aina jotain surullista romantiikan rinnalla.
Muuten kirja on ihana, romantiikkaa kaipaileville romantikoille se on nappivalinta. Kirjasta on myös tullut juuri elokuva, jossa Zac Efron näyttelee pääosaa (en osaa yhtään kuvitella häntä Loganiksi)

Fifty Shades Freed - E.L. James
Nimi: Fifty Shades Freed
Kirjailija: E.L. James
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 579
Viimeinen osa Fifty Shades-trilogiaan ja minun mielestäni joltain osin hieman turha. Ei sillä että se mitenkään pilaisia kertomuksellaan kaksi edellistä kirjaa, mutta jotenkin siitä kuitenkin jää sellainen tunne, että tätä nyt pitkitetään turhan päiten.
Miksi aina, jos joku pari saa onnellisen päätöksen, niin siihen pitää vielä mennä sotkemaan jotain? Toki Christianin menneisyydessä oli vielä jotain aukkoja, joihin lukijat varmasti halusivat vastauksen, mutta silti ei ehkä näin kuitenkaan.
Juoni kuitenkin jatkaa muutamaa viikkoa myöhemmin kuin mihin Fifty Shades Darker päättyi. Ana ja Christian ovat päässeet häämatkalleen ja elävät onnellisena auvoista aikaa. Kotia päästyään kaikki kuitenkin muuttuu, Anan entinen työnantaja alkaa uhkailla heitä, eikä aivan kaikki ole kunnossa Anan ja Christianinkaan kohdalla.
Viimeisessä kirjassa päästään ihan kunnolla Christianin päänsisälle, lopussa varsinkin, kun kirjassa oli ekstarana pari lukua hänen näkökulmastaan, mikä oli enemmän kuin mielenkiintoista. Lisäksi saamme nähdä uusia puoli Anastakin.
Suosittelen lukemaan, jos piti edellisistä :)

Fifty Shades Darker - E.L. James
Nimi: Fifty Shades Darker
Kirjailija: E.L. James
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 532
Fifty Shades Darker jatkaa siitä mihin Fifty Shades of Grey jäi. Christianin ja Anan erosta, kun Ana tajusi, ettei pystyisi olemaan sitä mitä Christian haluaisi hänen olevan. Muutama päivä erossa ja Christian lähestyy häntä uudella ehdotuksella, jonka kanssa Anan ei tarvitse kauaa miettiä, mitä hän oikeasti haluaa.
Fifty Shades Darker ajautuu vielä edellistä kirjaa tarkemmin Anan pään sisälle, mutta samalla saadaan tietää lisää Christianista ja niistä kaikista asioista, jotka ajoivat hänet siihen tilanteeseen, missä hän on. Seksiä on taas, yllättäen, mutta se jää ehkä hieman vähemmälle kuin ensimmäisessä osassa. Tärkeimpään osaan nousee Christianin ja Anan orastava suhde, joka etsii tukea toisistaan, mutta tukea ei saa, jos ei osaa kertoa totuutta.
Välillä kuitenkin tuntuu, että Christian ja Ana liikkuvat turhan nopeaa eteenpäin, mutta kukin taaplaa tyylillään, eikä se liian nopea liikkuvuus heijastu tarinan kulkuun mitenkään.
Rakastin tätä yhtä paljon kuin ensimmäistäkin osaa ja hahmin sen yhtä nopeasti. Suosittelen lämpimästi kaikille, jos kiinnostaa erotiikka ja draama yhdessä.
Arvosana: *****

Fifty Shades of Grey - E.L. James
Nimi: Fifty Shades of Grey
Kirjailija: E. L. James
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 514
Anastasia Steele teki vain palveluksen ystävälleen ja huonetoverilleen mennessään haastattelemaan Christian Greytä, menestynyttä toimitusjohtajaa, mutta saikin paljon enemmän. Hän ajautuu Greyn tummaan maailmaan, vaikka Grey varoittaa häntä pysymässä poissa, mutta se ei ole enää mahdollista Analle. Hän tahtoo Greyn ja tämän tuoman taakan.
Hän saa tietää totuuden Greyn elämäntavasta, jolloin Grey tarjoaa hänelle sopimusta. Asiat eivät kuitenkaan ain amene kuten haluaisi, minkä Ana saa tuta pahemman kerran. Ehkä hän ei ollutkaan valmis siihen kaikkeen mitä Grey pystyi hänelle antamaan.
Näin tämän kirjan Maltan lentokentällä ja minun oli pakko saada se, koska olin lukenut sen jo periaatteessa kerran. Se oli ennen muin fanfici nimeltä The Master of the Universe ja heti, kun näin sen trilogiana Maltan lentokentän kirjakaupassa ostin sen tuosta noin vain, enkä katunut yhtään. Vaikka hahmojen nimet, tietyt ominaisuudet ja paikkojen nimet on muutettu se ei kuitenkaan muuttanut tarinan perusolemusta ollenkaan.
Vaikka voisi luulla että kirjassa suurimman huomion veisi erittäin tarkkaan kuvattu seksi, asia ei kuitenkaan ole niin. Enemmänkin itse ainakin kiinnitin huomion henkilöiden välisiin suhteisiin ja henkilöiden ongelmiin ja mietin koko ajan mikä niitä aiheutti, vaikka olinkin lukenut kirjan jo aikasemmin ficin muodossa, mutta silti se veti mukaansa.
Luin sitä läpi lentomatkan Maltalta Frankfurtiin, Frankfurtin lentokentällä, jossa meillä oli kolmen tunnin välilasku ja sitten loppuun koneessa Frankfurtista Helsinkiin.

Suomesta, rakkaudella - Roman Schatz
Nimi: Suomesta, rakkaudella
Kirjailija: Roman Schatz
Julkaisuvuosi: 2005
Sivumäärä: 274
Suomesta, rakkaudella on tavallaan parodia Suomen kansasta, kielestä ja kulttuurista, mutta silti kaikki asiat mitä siinä sanotaan on totta, ainakin jollain tapaa. Roman Schatz iskee purevasti ja erittäin osuvasti.
Totta puhuen minulla oli pienoinen ennakkoluulo tätä kirjaa kohtaan, siitä mitä olin nähnyt Roman Schatzista tv:ssä, mutta kirja oli aivan huippu. Oikeasti! Ja vaikka se oli tavallaan ilkeä suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan, niin se ei kuitenkaan ollut liian ilkeä tai huonolla tavalla ilkeä. Se vain kertoi kulttuuristamme hieman toisella tavalla.
Rakastuin koko kirjaan ja nauroin melkein koko kirjan ajan, melkein sen takia, että olin koulussa ja välitunneilla istuskelin käytävillä, enkä oikein usko, että toiset olisivat ovin paljon arvostaneet itsekseen nauravaa tyttöä :D
Mutta suosittelen oikeasti lukemaan, jos vain saatte mahdollisuuden. Itse luin tämän äidinkielen kurssille ja kyllä ehdottomasti kannatti. Paras kouluun lukemani kirja pitkästä aikaa.
Arvosana: ****½

Sieluni kyyneleet - Kim Hyun Lee
Nimi: Sieluni kyyneleet
Kirjailija: Kim Hyun Lee
Julkaisuvuosi: 1991
Sivumäärä: 235
Kim Hyun Lee oli Pohjois-Korean agentti, jonka tarkoitus oli estää Soulin olympialaisten järjestäminen räjäyttämällä korealainen matkustajakone. Räjäytys onnistui, mutta Kim Hyun Leen pakeneminen ei. Häntä kuulusteltiin monta päivää ennen kuin hän viimein murtui ja näki kuinka hänet oli aivopesty muun maailman pahuudesta.
Kirja kertoo hänen tarinansa lapsuudesta lähtien. Kuinka hän oli kasvanut osan lapsuudestaan Kuubasta isänsä työn takia. Nuoruudessaan hän näytteli jonkin aikaa, kunnes hänet yliopistosta valittiin yhdeksi agenttikokelaaksi ja joutui pitkään koulutukseen ja pahimman aivopesun kohteeksi. Sen jälkeen siirrytään hänen ulkomaanmatkoihinsa ja lopulta kerrotaan matkustajakoneen räjäytyksestä.
Kirja oli hätkähdyttävä. On täysin eri asia kuunnella huhuja asioista kuin todella lukea niistä henkilön kirjoittamana, joka on todella kokenut sen kaiken. Kirja sai minut säälimään Pohjois-Koreaa, heidän elämänsä on niin toisenlaista kuin muiden, eivätkä he edes tiedä elävänsä erillä lailla, vaan luulevat elävänsä täydellisessä maassa, jossa ei ole edes ruokaa kauppojen hyllyillä.
Suosittelen lukemista, jos haluaa avartaa näkökulmiaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)