sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Hanan matkalaukku - Karen Levine


Nimi: Hanan matkalaukku
Kirjailija: Karen Levine
Sivumäärä: 146
Ilmestymisvuosi: 2002

Hanan matkalaukku kertoo pienen juutalaistytön tarinan holokaustin aikana, mutta samalla myös tarina japanilaisesta museosta, josta yksi ihminen lähtee selvittämään Hanan tarinaa.

Kaikki perustuu yksinkertaisesti Hanan matkalaukun ympärille, joka lähetetään japanilaiseen näyttelyyn, joka kertoi holokaustista ja joka oli suunnattu japanilaisille lapsille.

Näyttelyn järjestäjä kuitenkin halusi tehdä näyttelystä läheisemmän lapsille ja alkoi selvittämään matkalaukun ja sen omistajan tarinaa.

Kävi ilmi, että matkalaukku oli kuulunut pienelle Hana tytölle, jolta natsit veivät pikku hiljaa oikeudet kouluun, elokuviin ja leikkimisiin muiden lasten kanssa, sekä äidin ja isän. Hana ja hänen veljensä George lähetetään Theresienstadiin, jonna natsit ovat koonnet paljon juutalaisia.

Tarina ei pääty onnellisesti Hanan kohdalta, mutta näyttelyn järjestäjä löytää Hanan veljen Georgen elävänä ja joka antaa Hanalle oikeat kasvot.

Kirja on tunteellinen ja ensimmäinen kirja, jota lukiessani itkin. En osaa selittää syytä, mutta muuta en osannut tehdä. Hanan kohtalo tapahtui tuhansille muille juutalaislapsille, eivätkä he olleet tehneet mitään pahaa. Viattomien henkiä riistettiin. Hana kuoli syyskuussa 1944 Auschwitzissa kaasukammiossa heti tulopäivänä.

Arvosana: ****

torstai 17. maaliskuuta 2011

City of Glass - Cassandra Clare


Nimi: City of Glass
Kirjailija: Cassandra Clare
Sivumäärä: 539
Julkaisuvuosi: 2009

City of Glass, en osaa edes sanoilla kuvata, miten ihana kirja se oli, sekä kaikin puolin täydellinen. Tällä kertaa luin sen englanniksi, koska suomenkielistä versiota ei ole vielä tullut.

Tällä kertaa kaikki ovat menossa Alicanteen ja Jace tekee kaikkensa, etteiä Clary lähtisi mukaan ja onnistuukin siinä, mutta sitten vampyyrit hyökkäävät ja Simon joutuu lähtemään heidän mukaansa.

Clary ei kuitenkaan tottele, vaan löytää tien Idrikseen, jossa hän ensin putoaa järveen ja sitten hänet viedään Luken siskon luokse. Kaikki ovat hieman sekaisin ja Claryn ja Jacen käydessä Jacen entisessä kodissa Alicanteen hyökätään ja Valentine esittää uhkauksensa.

Kokonaisuudessa kirja oli todella viihdyttä ja mukaansatempaava, kuten Claren aikaisemmat teokset. En malttaisi odottaa seuraavaa osaa, joka ilmestyy tämän vuoden huhtikuussa :)

Arvosana: *****

torstai 10. maaliskuuta 2011

Pahuus - Jan Guillou


Nimi: Pahuus
Kirjailija: Jan Guillou
Sivumäärä: 338
Ilmestymisvuosi: 1981

Jan Guillou on loistava kirjailija, asia jonka totesin jo muutama vuosi sitten lukiessani hänen Ristiretki-trilogiansa. Nyt koulun innoittamana tartuin hänen Pahuus-kirjaansa, joka on täysin erilainen ja lukijan huomion vievä kuin Arn Magnusonin tarinat.

Kirja kertoo surullista tarinaa Erikistä, jota isä hakkaa ja koulussa hän on oman pienen rikollisjenginjohtaja, joka kuitenkin erotetaan koulusta, kun pari jengiläistä otetaan kiinni ja joku paljastaa hänet.

Hänet lähetetään yksityiseen oppilaitokseen keskelle ei mitään, jossa hänet otetaan heti silmätikuksi. Erik ei kuitenkaan itse suvaitse tätä, vaan alkaa taistella vastaan joutuen pian avoimeen sotaan koulun neuvostojen ja lukion nelosluokkalaisten kanssa.

Hän on fiksu ja urheilullinen poika, joka ei voi sietää koulun eriarvoista järjestelmää ja taistelee sitä vastaan keinolla millä hyvänsä. Taustalla kummittelee oma isä ja tämän teot.

Kirja on raaka, takakannen teksti paljastaa sen jo, mutta silti sitä on pakko lukea eteenpäin ja eteenpäin. Tuntea se kaikki mitä Erikin tuntee ja ihmetellä vain miten onnellisia saamme olla, kun emme eläneet kirjan tapahtumien aikaan Erikin koulussa. Raakaa, mutta paljon ajatuksia herättävää tekstiä. Varsinkin Erikin ja hänen huonetoverinsa Pierren syvälliset keskustelut erilaisista asioista laittaa ajatukset liikkeelle.

Ainoa miinus kirjassa on sen luvuttomuus. Koko kirja on kirjoitettu yhteen putkeen, eikä siellä ole ollenkaan lukujakoja. Ainoastaan välillä hieman pidempi kappaleväli, muttei mitään muuta.

Arvosana: ****½

torstai 3. maaliskuuta 2011

Keijukaisen koulutus - Didier van Cauwelaert


Nimi: Keijukaisen koulutus
Kirjailija: Didier van Cauwelaert
Julkaisuvuosi: 2000
Sivumäärä: 191


Nicolas rakastui Ingridiin ensi silmäyksellä. Hän rakastui myös tämän poikaan, Raoulin, joka sai mieleisensä isäpuolen. Onnea kestää kuitenkin vain neljä vuotta ja sen jälkeen Ingrid haluaa eron. Hän jättää Raoulin Nicolasille ja lähtee itse hurvittelemaan Pariisiin.

Nicolas menee pois tolaltaan. Hän on täysin eksyksissä, kunnes tapaa Zesarin, kaupan kassan, jota Raoul pitää keijuna, joka on menettänyt muistinsa.

Kirja on kerrottu Nicolasin ja Zesarin näkökulmasta vuoron perään. Ensi alkuun Zesarin vuorot ovat lyhyitä ja salaperäisiä, mutta hänestä paljastetaan koko ajan lisää ja lisää.

Juoni ei ole monimutkainen ymmärtää, mutta se on silti ihana pieni tarina, jossa uskotaan keijukaisiin ja romantiikkaan. Se on ihana, pieni kevyt lukaisu raskaimpien lukemisten välissä.

Arvosana: ***½

Dorian Grayn muotokuva - Oscar Wilde


Nimi: Dorian Grayn muotokuva
Kirjailija: Oscar Wilde
Julkaisuvuosi: 1891
Sivumäärä: 245

Maalari löysi muusan itselleen kauniista nuoresta miehestä, joka hurmasi kaikki ympärillään olevat ihmiset. Hän maalasi miehestä elämänsä parhaimman taulun ja mies joutui oman kauneutensa lumoamaksi ja teki lupauksen pahoilasen kanssa.

Hän ei vanhentunut ollenkaan, taulu teki sen hänen puolestaan, mutta samalla hänen sielunsa tuhoutui.

Oscar Wilden 1800-lulla kirjoittama tarina, joka sopii kuin nakutettu nykyaikaan, jossa ihmiset haluavat olla ikuisesti nuoria, siinä onnistutaan jonkin aikaa, mutta sitten todellisuus iskee päälle.

Kirja sävähdytti minua, ja pidin siitä todella paljon, vaikka kerronta tyyli oli hieman sekava ja vanhanaikainen välillä, mutta mitäs pienistä. Kokonaisuutena kirja oli hyvä, vaikka lainasinkin sen aluperin Ben Barnesin takia :D

Arvosana: ****

Uusi Kevät - Robert Jordan


Nimi: Ajanpyörä: Uusi kevät
Kirjailija: Robert Jordan
Julkaisuvuosi: 2004
Sivumäärä: 400


Ajan pyörän johdanto-osa, josta itse tykkäsin todella paljon, koska se muistutti niin paljon ensimmäisiä kirjoja, joissa oli yksi selkeä juoni, eikä miljoonia sivujuonia sekoittamassa päätä, kuten viimeisissä kirjoissa meni.

Kirja sijoittuu aikaa 20-vuotta ennen varsinaista kirjasarjaa, eli Randin syntymän aikoihin ja se antaa näkökulman Morainelle ja Lanille. Se kertoo myös enemmän Aes Sedaista ja heidän elämästään.

Kaikin puolin aivan ihana kirja, joka seuraa ensin vähän matkaa Lania aieleiden vastaisessa sodassa, mutta antaa sen jälkeen kokonaan puheenvuoron Morainelle, joka on kelpuutettu yhdessä Siuanin kanssa. Kirja antaa heistä täysin erilaisen kuvan, kuin mitä sarja antaa olettaa.

Vaikka tosin kirja varsinaisesti keskittyy Randin etsintään, se antaa erittäin hyvän ja kantavan pohjan varsinaiselle sarjalle. Yksinkertaisuudessaan erittäin koukuttava kirja.

Arvosana: ****½