lauantai 23. kesäkuuta 2012

Septimus Heap: Pimeä - Angie Sage


Nimi: Septimus Heap: Pimeä
Kirjailija: Angie Sage
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 409

Pimeä on Septimus Heap -sarjan kuudes osa alkaa ikävissä merkeissä kun Marcia karkottaa vahingossa Alther Mellanin haamun. Lisäksi Septimuksen ja prinssessa Jennan syntymäpäivä lähestyy ja kummallakin alkvat velvollisuudet painaa. Septimuksen pimeä viikko lähestyy ja Jenna saa kuningattaren kirjan, josta tulee tulevaisuudessa aiheutumaan paljon vaivaa Septimukselle.

Mutta parivaljakon välit eivät ole kunnossa, ainakaan Jennan mielestä. Septimus on liian keskittynyt pimeään viikkoonsa, että hän on jättänyt Jennan vähemmälle huomiolle juuri silloin, kun Jenna eniten apua tarvitsisi, nimittäin Merrin Meredith on vauhdissa ja onnistunut luomaan pimeän piirin linnaan.

Eikä mitään oikeastaan voi tehdä, kun pimeä piiri levittyy ympäri linnaan tainnuttaen jokaisen, joka sen sisään joutuu. Septimus joutuu lähtemään etsimään ratkaisua pimeän saleista, vaikka ei ole edes tietoa onko siitä mitään hyötyä.

Kirja on yhtä viihdyttävä ja hermoja raastava kuin edellisetkin. Olen aina pitänyt siitä miten Septimus Heapit on kirjoitettu, eikä tämä kirja tehnyt poikkeusta. Ja vaikka kirjassa vaihdellaan tiheästi näkökulmia, niin se ei tee ollenkaan kirjasta mitenkään sekavaa tai hankalasti luettavaa.

Ja vaikka sitä tietää, että kaikki päätyy yleensä hyvin, niin Sage onnistuu pitämään lukijan hyppysissään viimeisille hetkille saakka.

Arvosana: ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti