Numeropeli - John Verdon

Nimi: Numeropeli
Kirjailija: John Verdon
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 573

Dave Gurney on eläkkeelle jäänyt rikospaikkatutkija, johon vanha collegetoveri ottaa yhteyttä salaperäisen kirjeen tiimoilta. Kirjeessä käskettiin ajattelemaan lukua ja avaamaan toinen kirje, jos luku oli oikea ja lähettämään rahaa tiettyyn osoitteeseen. Vastineeksi hän saa pelottavan kuuloisen runon ja pyytää Gurneyta tutkimaan asiaa.

Lopulta Gurneyn collegekaveri surmataan oudolla tavalla ja Gurney itse vedetään jälleen mukaan murhien salaperäiseen maailmaan. Paljastuu myös, ettei murha ole ainoa laatuaan omine outoine piirteineen.

Tarina johdattaa lukijansa ties mitä juonenkäänteitä käyttäen loppuratkaisuun, joka ei mielestäni ole niin yllättävä kuin voisi olla. Ja osa päätelmistä tuntuu tuulesta temmatulta, enkä tiedä oliko tarinaan tarpeellista sotkea Gurneyn menneisyyttä, vaikka se auttoikin loppuratkaisussa, niin mielestäni se oli jotain ylimääräistä.

Kirja on kuitenkin kokonaisuutena hyvä. Tykästyin itse Gurneyn vaimoon Madelineen, joka oli raikas tuulahdus kirjassa, joka oli muuten täynnä vainoharhaisuutta, poliiseja jne. Se ei kuitenkaan ollut niin jännittävä kuin toivoin ja kallistui enemmän salapoliisiromaaniksi kuin dekkeriksi/trilleriksi.

Kiinnostuin kirjasta lähinnä sen kannen takia. Numerot ovat kivoja. Lisäksi juoni kuulosti mielenkiintoiselta kun sen luki ensimmäisen kerran, mutta lukemisen jälkeen minulle jäi mitäänsanomaton olo.

Arvosana: ***

Perinnön varjo - Mary Higgins Clark

Nimi: Perinnön varjo
Kirjailija: Mary Higgins Clark
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 340

Olivia Morrow saa tietää, että hänellä on vain vähän elinaikaa, mikä saa hänet miettimään paljastaako monta vuotta kantamansa salaisuuden ja antaa sillä tavalla perinnön oikeaan kohteeseen, vai viekö sen mukanaan hautaan.

Samaan aikaan lastenlääkäri Monica Farrell on vaikean paikan edessä, kun häntä pyydetään todistajaksi autuaaksijulistamiseen. Hänen aivosyöpää sairastanut potilaansa nimittäin parani yllättäen, vaikka tällä ei ollut mitään toivomustakaan siitä, mutta ilmeisesti sisar Catharinen rukoileminen auttoi. Toinen ongelma on Sally-tyttö, jonka äiti ei oikein kunnolla välitä tytöstä.

Joku ei halua, että Olivia kertoo salaisuuden eteenpäin, joku joka hyötyy suuresti perinnöstä, joka ei ole saavuttanut oikeaa omistajaansa. Lisäksi Monicankin kintereillä on tappaja, joka ei keinoja kaihda. Juonet nivoutuvat pikku hiljaa yhteen, mutta aina välillä annetaan uusi juonenpätkä joka ei sovi mihinkään.

Mary Higgins Clarkin kirjat ovat aina samanlaisia, niissä on monta eri juonta yhtä aikaa menossa, kaikilla on salaisuuksia, mutta kysymys kuuluu, miten salaisuudet yhdistyvät ja kuka on kaiken takana. Ja vaikka hänellä onkin aina tietty juonirunko, jota hän käyttää jokaisessa kirjassa, niin pääpahiksella hän onnistuu aina yllättämään.

En tiedä olisiko Perinnön varjo hänen kaikista parhaimpiaan, ehkä ei, mutta mukavan kevyttä viihdettä se kuitenkin on. Eniten pidin Sallysta, joka oli niin herttainen, mutta silti niin raukkaparka.

Arvosana: ***

Tessin tarina - Thomas Hardy

Nimi: Tessin tarina
Kirjailija: Thomas Hardy
Julkaisuvuosi: 1891
Sivumäärä: 437

Tessin tarina kertoo päähenkilöstä Tess Durbeyfieldistä, joka saa tietää olevansa vanhaa, kunniakasta, mutta jo sammunuttua sukua D'Uberville. Jossain vaiheessa nimi oli muuttunut hieman arkisempaan muotoon.

Tästä tapauksesta kuitenkin alkaa tarina, joka kertoo kuinka viattomuus menetetään, miten siihen suhtauduttiin jne. Se kuvaa asian 1800-luvun moraalikäsitysten mukaisesti ja kirjassa on koko ajan pieni surumielinen sävy. Tosin mielestäni Hardy ei täysin tavoita Tessin ajatusmaailmaa, joka on nykypäivän sanoin erittäin angstinen, varsinkin alun jälkeen.

Tessille tapahtuu kaikenlaista, mikä ei ole hänen syytänsä, mutta yhteiskunnan mielestä kuitenkin on ja ihmisten tietenkin. Se kertoo tarinan siitä, miten heppoisia ihmisten luottamus toisiin on ja jos jotain pahaa tulee ilmi, se muuttaa käsitystä heti, eikä siitä käsityksestä sitten luovuta.

En oikein tiedä pidinkö kirjasta vai en. Siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Eniten minua ärsytti Alexander D'Uberville, joka oli kaiken pahan alku ja juuri, eikä hänestä juuri missään vaiheessa päästy kunnolla eroon. Pidin Angel Claresta, kunnes Tessin tunnustus sai hänet tolaltaan. En oikein tiedä miten ajatella hänen käytöksestään. Tietenkin se oli ajallensa tyypillistä, mutta silti, jos rakastat jotakuta, niin etkö hyväksy myös hänen menneisyytensäkin mukisematta. Tai ei ihan täysin mukisematta. Tajuatte kyllä mitä tarkoitan.

Olisin kuitenkin toivonut kirjalle toisenlaista loppua. Olihan se tavallaan onnellinen, mutta silti, miksi ne muutamat hetket aina ratkaisevat kaiken?

Arvosana: ***½

Sieppari ruispellossa - J.D.Salinger

Nimi: Sieppari ruispellossa
Kirjailija: J.D.Salinger
Julkaisuvuosi: 1951
Sivumäärä: 200

Sieppari ruispellossa on jostain syystä klassikoiden joukossa, enkä täysin ymmärrä miksi. Kuulin siitä ensimmäisen kerran kaveriltani, joka luki sitä silloin kun olimme yläasteella ja hän nauroi sille, että kirjan mukana oli lista slangisanoista ja niiden tarkoituksista.

Olen jostain syystä aina kuvitellut, kun olen jostain lukenut sen nimen tai nähnyt koko kirjan jossain, että se kertoo ihmisestä, joka harhailee maaseudulla. En ymmärrä yhtään mistä tämä käsitys on tullut. Ehkäpä sen nimestä, Sieppari ruispellossa. Ja vaikka yksi luokkakaverini luki sen joskus kouluun ja piti siihen esitelmän, niin en silloinkaan saanut päähäni sitä, että koko kirja tapahtuu New Yorkissa, jostain syystä.

Kuitenkin, sen päähenkilönä on Holden, joka on jälleen kerran lempattu koulusta, koska hän ei vain jaksa panostaa siihen. Pinnaa tunneilta ja ainoa mistä tykkää on englanti. Kirja kertoo hänen päämäärättömästä vaeltelustaan, kun hän kyllästyy kouluun, josta on lempattu ja lähtee New Yorkiin, jossa asuu. Mutta koska hän ei voi mennä kotiin liian aikaisin, jottei äiti saisi hepulia, niin hän kiertelee ympäri NY:tä tekemättä mitään.

Kirja on pelkkää päätöntä vaeltamista sinne tänne, valehtelua, enkä vieläkään oikein tiedä kuinka vanha Holden oli. Ei vielä täysi-ikäinen, mutta kuitenkin niin vanha, että pystyi huolehtimaan itsestään. Eniten kirjasta tuli mieleen Kellopeliappelsiini, koska kummatkin on kirjoitettu slangilla, jota oli alussa erittäin väsyttävä lukea.

Toinen asia mitä mietin oli se, että Holdenilla oli joko a) mielialahäiriö tai b) adhd. Nyt katsottuanu wikipediasta kummankin määritelmät niin kallistun adhd:n puoleen. Hän oli hyvin epätasainen henkilö ja mielestäni adhd selittäisi senkin, miksei hän tykkää koulussa, eikä jaksa keskittyä siellä.

Mutta mitä pidin koko kirjasta? En oikein tiedä, se ei ollut huono, muttei se ollut hyväkään. Pelkäsin koko ajan, että Holdenille tapahtuu jotain, mutta varsinaisesti tarina ei onnistu imaisemaan minua sisäänsä. Välillä tuli mieleen myös vähän Sadan vuoden yksinäisyys, joka on myös kirja ilman juonta, mutta mielestäni se oli paljon parempi kuin Sieppari ruispellossa.

Arvosana: ***

Septimus Heap: Pimeä - Angie Sage

Nimi: Septimus Heap: Pimeä
Kirjailija: Angie Sage
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 409

Pimeä on Septimus Heap -sarjan kuudes osa alkaa ikävissä merkeissä kun Marcia karkottaa vahingossa Alther Mellanin haamun. Lisäksi Septimuksen ja prinssessa Jennan syntymäpäivä lähestyy ja kummallakin alkvat velvollisuudet painaa. Septimuksen pimeä viikko lähestyy ja Jenna saa kuningattaren kirjan, josta tulee tulevaisuudessa aiheutumaan paljon vaivaa Septimukselle.

Mutta parivaljakon välit eivät ole kunnossa, ainakaan Jennan mielestä. Septimus on liian keskittynyt pimeään viikkoonsa, että hän on jättänyt Jennan vähemmälle huomiolle juuri silloin, kun Jenna eniten apua tarvitsisi, nimittäin Merrin Meredith on vauhdissa ja onnistunut luomaan pimeän piirin linnaan.

Eikä mitään oikeastaan voi tehdä, kun pimeä piiri levittyy ympäri linnaan tainnuttaen jokaisen, joka sen sisään joutuu. Septimus joutuu lähtemään etsimään ratkaisua pimeän saleista, vaikka ei ole edes tietoa onko siitä mitään hyötyä.

Kirja on yhtä viihdyttävä ja hermoja raastava kuin edellisetkin. Olen aina pitänyt siitä miten Septimus Heapit on kirjoitettu, eikä tämä kirja tehnyt poikkeusta. Ja vaikka kirjassa vaihdellaan tiheästi näkökulmia, niin se ei tee ollenkaan kirjasta mitenkään sekavaa tai hankalasti luettavaa.

Ja vaikka sitä tietää, että kaikki päätyy yleensä hyvin, niin Sage onnistuu pitämään lukijan hyppysissään viimeisille hetkille saakka.

Arvosana: ****