Nimi: Tuhansien aamujen talo
Kirjailija: Tuija Lehtinen
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 272
Tuhansien aamujen talo kertoo intistä, kuten nimikin saattaa jo paljastaa. Sen päähenkilöinä toimivat luutnantti Martta Vaara, aliupseerikoulun kouluttaja, sekä aliupseerioppilas Smilla Aarnio, joka on kyseissä aliupseerikoulussa oppilaana. Luutnantti Vaara on kouluttajana sellainen ettei hänestä juuri pidetä, mutta eihän turhaan ole ollut omien kurssiensa priimus. Smilla taas yrittää parhaansa ja taistella paikasta Reserviupseerikouluun yhtenä seitsemästä tytöstä sekä sadan miehen joukosta.
Kirjassa intti on kuitenkin vain tapahtumapaikka. Enemmän kirja keskittyy ihmissuhteisiin, kun molemmat Martta ja Smille yrittävät löytää itselleen vastakkaista sukupuolta olevan rinnalleen, molemmilla ollessa omat ongelmansa. Kaikki miehet eivät pidä siitä että nainen on armeijan harmaissa, ja tämä on aiheuttanut Martalle välilä ongelmia miesrintamalla. Sellainen arkikuvaus intistä jäi vähemmälle ja enemmänkin keskityttiin kahteen päähahmoon.
Totta puhuen meinasin heittää kirjan seinään heti alusta lähtien. Itse kesällä intistä kotiutuneena kaikki on oikein tuoreena mielessä ja ei vain natsannut. Alku oli täynnä asiavirheitä, kuten joukkuetelttaa ja luutnantti Vaaran kessun natsat, sekä että joku on jo AUKin alussa korpraali. Ehei ei se niin mene, korpin natsat saadaan vasta AUK1:n lopussa tai jotkut vasta AUK2:n aikana. Lisäksi odotin koska takakannessa mainittiin intti, että kirja olisi keskittynyt siihen, mutta yllättävän paljon oltiin lomilla ja poissa varuskunnasta.
Olisin ehkä voinut nauttia kirjasta jos en olisi käynyt inttiä, mutta nyt kaikki vain otti päästä. Harjoitusten kuvailut, kassuelämän kuvailu, yms. Kaikesta huomasi ettei kirjailija ole itse käynyt inttiä, koska tunnelma oli aivan väärä. Ensinnäkin tupakaverit ovat siellä aika pitkälle sukunimen perusteella tunnettavia. Itselleni suurin osa inttikavereista on edelleen sukunimiään, en taida edes tietää suuren osan etunimiä. Lempinimet olivat sitten asia erikseen. Siinä vaiheessa kun inttikuvaukset vähenivät niin ei enää tehnyt mieli heittää kirjaa seinään niin useasti. Lähtökohdat olivat hyviä, mutta kokonaisuus meni ainakin minun osaltani alas maata kohden. Löytyisi muitakin ranttaamisen aiheita mutta taidan jättää väliin, koska se menisi jo nipottamisen puolelle.
Arvosana: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti