tiistai 4. joulukuuta 2012
Hevosten laakso - Jean M. Untinen-Auel
Nimi: Hevosten laakso
Kirjailija: Jean M. Untinen-Auel
Julkaisuvuosi: 1982
Sivumäärä: 650
Hevosten laakso on toinen osa Aylan tarinaan, tosin tällä kertaa näkökulmaa laajennetaan hieman ja kerrotaan myös toisista Aylan tapaisista ihmisistä, jotka ovat jakautuneet heimoihin, joilla on omat kielensä ja tapansa.
Aluksi keskitytään Aylan selviytymiseen klaanista lähtemisen jälkeen, mutta jo heti seuraavassa kappaleessa tutustutaan zeladonien Thonolaan ja Jondalariin, jotka ovat Matkalla ja veljeksiä. Heidän silmiensä kautta tutustutaan muihin ihmisheimoihin. Samalla parivaljakko lähestyy Aylaa ja tämän olin paikkaa.
Ayla taas totuttelee elämään ja samalla vahingossa kesyttää hevosen ja luolaleijonan itselleen, jotka tuovat hänen yksinäiseen elämäänsä hieman vaihtelua samalla kun hän opettelee uusia asioita.
Kirjaa oli mielenkiintoista lukea. Se imaisi mukaansa ja menin tänä aamuna hieman väsyneenä kouluun, koska olin lukenut kirjaa myöhään yöhön asti, koska halusin päästä kohtaan, jossa juonet kohtaavat, mutta en onnistunut siinä ihan. Uni vei voiton, mutta sitten koulupäivän aikana ja koulun jälkeen luin kirjan loppuun ja nyt himottaisi saada kolmaskin osa käsiin.
Ainoa huono puoli kirjassa oli ehkä Aylan liika täydellisyys, kuinka hän oppi kaiken helposti ja tuosta noin vain. Olisin ehkä hieman kaivannut kärsimistä asioiden suhteen, mutta toisaalta kirjan aika hypähteli aika nopeasti eteenpäin, eikä sitä oikeastaan tiennyt että kuinka nopeaa aika nyt menikään, kun päiviä eijuurikaan laskettu tai kuukausia.
Mutta tarinana viihdyttävä ja Aylan tarinaa on mielenkiintoista seurata, varsinkin kun Jondalarin ja hänen välistään kommunikointiaan odotan innolla lisää ja sitä mitä heille tapahtuu tulevissa kirjoissa.
Arvosana: ***½
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti