sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Talo järven rannalla - Kate Morton


Nimi: Talo järven rannalla
Kirjailija: Kate Morton
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 671

Ja Kate Morton kausi jatkuu, tällä kertaa vuorossa oli Talo järven rannalla, jota olen jo pitkään ihastellut kirjakaupassa, mutta koska olen opiskelija niin en sitä ole ostanut. Nyt kuitenkin löysin sen kirjastosta pikalainana ja olihan se pakko ottaa. Tällä kertaa päähenkilönä toimii rikostutkija Sadie Sparrow, joka viettää pakkolomaa isoisänsä luona Cornwallissa, koska teki ison virheen omassa työssään.

Toinen päähenkilö on Alice Edavane, jonka pikkuveli katosi salaperäisesti juhannusjuhlissa 1933. Alicesta on vuosien aikana tullut kirjailija, mutta vanhat salaisuudet painavat yhä. Sadie törmää Edavanen kartanoon ja kuulee tapauksesta. Onko jo aika selvittää, mitä pikku Theolle tapahtui?

Kuten kaikissa muissakin Sadien kirjoissa, tässäkin menee useampi aikajana, jotka avaavat pikku hiljaa tarinat lukijalle. Ensimmäinen aikajana sijoittuu 1900-luvun alkuun ja kertoo Edavanen perheestä, ja toinen 2000-luvulle nykyhetkeen, sekä Sadien omaan menneisyyteen. Koska meillä kaikillahan on omat salaisuutemme, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Jälleen kerran pidin kirjasta, rakastan Mortonin tyyliä kirjoittaa, arvoituksia ja yllätyksiä, joita hänen kirjansa ovat täynnä. Mutta jotenkin tämä kirja ei yllättänyt samalla tavalla mitä aikaisemmat. Todennäköisesti johtuu siitä, että olen lukenut niin paljon Mortonia viime aikoina, että osaan jo aavistaa hänen juonenkäänteensä, tai ainakin arvailla mihin suuntaan tarina on menossa. Mutta kokonaisuutena pidin kirjasta. Varsinkin loppu oli minusta täydellinen, mutta samaa tunnelmaa en siitä saanut, mitä edellisistä.

Arvosana: ****

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Henkien labyrintti - Carlos Ruiz Zafón


Nimi: Henkien labyrintti
Kirjailija: Carlos Ruiz Zafón
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 959

Henkien labyrintti on viimeinen osa Unohdettujen kirjojen hautaustamaa-kirjasarjaa. Se punoo yhteen kaikki langanpätkät kolmesta edellisestä ja tuo kaiken viimeinkin maaliin asti. Henkien labyrintti keskittyy kirjailijaan nimeltä Matais, ja tyttöön nimeltä Alicia Gris, joka palaa pitkästä aikaa Barcelonaan selvittämään ministerin Valls katoamista. Katoamisen viihdyn alkaessa selvitä Alicia asettaa vaaraan niin itsensä kuin myös läheisensä joille on kertonut asiasta.

Vallsin katoaminen koskettaa myös Daniel Sempereä, koska Valls on syypää hänen äitinsä kuolemaan, sillä hän myrkytti tämät. Alicia päätyy omien tutkintojensa, sekä kiinnostuksensa kautta Semperen kirjakaupalle ja aiheuttaa samalla mylleryksen Danielin elämään.

Olen pitkään halunnut lukea tämän kirjan, koska rakasitn ensimmäistä Tuueln varjoa sen yllätyksellisyyden ja salaperäisyyden takia. Mutta jotenkin se tuntui myös niin lopullelta, sarjan viimeinen kirja, joten en uskaltanut tarttua siihen kovinkaan ahkerasti. Ennen kuin lainasin sen kirjastoautolta ja sain sen vihdoin luettua. Tietyllä tapaa pidin kirjasta, mutta tietyllä tavalla pidin siitä. Kuten sanoin jo, rakastuin Tuulen varjoon sen yllätyksellisyyden takia ja tämä neljäs kirja oli täysin toiselainen kuin se ensimmäinen.

Se oli täynnä melskettä, tappeluita ja murhia, ja salaperäisyys loisti poissaolollaan. Tai sitä oli, mutta pystyin arvaamaan kaiken niin helposti. Siitä puuttui se jokin, mikä oli vanginnut minut Tuulen varjossa, saanut lukemaan sen kerralla. Tässä halusin vain päästä loppuun, ja selvittää mikä kaiken takana oli, mutta jotenkin selitys jäi pliisuksi. Jos olisin lukenut kirjan erillään pidin siitä kyllä, mutta jatko-osana Tuulen varjolle se loi liikaa odotuksia.

Mutta kaikki loppuu aikanaan, ja jotkut loput eivät vain miellytä kaikkia. Kokonaisuutena kirja oli hyvä, mutta odotin ehkä liikaa sitä samaa mitä Tuulen varjossa oli, vaikka kirjan lukemisesta on kyllä kulunut aikaa ja aika kultaa muistot. Lisäksi kahden muunkin kirjan lukemisesta oli kulunut hyvä aika, ja muistin vain etäisesti asioita, jotka kirjassa mainittiin, että olisin pystynyt täysin kärryillä. Onneksi kirjat ovat kuitenkin kirjoitettu omiksi kokonaisuuksiksiin, ettei asioiden unohtmainen haitannut samalla tavalla, mitä edellisestä kirjasta riippuvaisillaan oleva tarina olisi vaatinut.

Arvosana: ***½

tiistai 2. tammikuuta 2018

Voitetun kaupungin tarina - Albert Sánchez Piñol


Nimi: Voitetun kaupungin tarina
Kirjailija: Albert Sánchez Piñol
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 686

Vuoden 2018 ensimmäiseksi kirjaksi sattumalta tuli Voitetun kaupungin tarina, joka kertoo Marti Zuvirista. Hänet lähetätään poika opiskelemaan insinööriksi mestari Vaubanin luo, joka on erikoistunut linnoituksien piirityksiin ja puolustamiseen. Tarina sijoittuu 1700-luvulle Espanjaan ja Barcelonaan, jossa Marti toimii Espanjan perimyssodassa insinöörinä taistellen tuttujaan vastaan.

Kirja on kertomus kasvamisesta, sodasta 1700-luvulla ja erinäisistä ihmissuhteista. Marti joutuu tekemään kirjan aikana monta vaikeaa valintaa, sekä kohtaamaan oman pelkuruutensa useasti.

Tarina oli ihan ok, omaa intoani ehkä söi piirityksen tarkka kuvailu, mutta jos kirjan nimi on Voitetun kaupungin tarina, niin mitä muutakaan olisin voinut odottaa. Totta puhuen odotin jotain saman tyylistä kuin Meren katedraali, koska molemmat kirjat sijoittuvat Barcelonaan, mutta sainkin sotakertomuksen, mikä ei ollut huono, mutta välillä todella puuduttavaa luettavaa vain.

Aloitin tämän lukemisen edellisen vuoden puolella, mutta lopetin vasta tänään, joten se pääsee sen takia vuoden 2018 ensimmäiseksi kirjaksi.

Arvosana: ***

Keskiyön ruusu - Lucinda Riley


Nimi: Keskiyön ruusu
Kirjailija: Lucinda Riley
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 672

Keskiyön ruusu kertoo tarinan Intiasta ja Englannista. 1900-luvun alussa Anahita Chavalin elämä muuttuu, kun hän tapaa prinsessan Indiran, joka muuttaa hänen elämänsä. Anahita tai Anni, kuten häntä kutsutaan päätyy Englantiin opiskelemaan. Hän päätyy lomailemaan Indiran kanssa Astburyn kartanoon, jossa hän tutustuu kartanon perijään Donald Astburyyn ja rakastuu.

Mitä heille sitten oikein tapahtui, selviää lukijalle vasta vuosisata myöhemmin, kun Anahita on kuollut erittäin vanhana ja hänen lapsenlapsenlapsensa alkaa selvittää hänen tarinaansa ja päätyy myöskin Englantiin Astburyn kartanoon, jossa Rebecca Bradley on kuvaamassa uutta elokuvaa, joka sijoittuu 1920-luvun Englantiin maailmansodan jälkeiseen aikaan.

Tarina veti mukaansa, se osasi yllättää, ja erityisesti pidin lopusta. Olen tosin ehkä lukenut liikaa Kate Mortonin kirjoja, joissa yllätyksellisyys on yllätyksellisyyttä, mutta tästä sellainen tietty tunne jäi puuttumaan. Mutta pidin kirjasta silti. Se on ollut itseasiassa pitkän aikaa luettavien kirjojen listallani, mutta en tähän mennessä ollut saanut aikaiseksi vain lainata sitä.

No nyt onneksi tarjoutui mahdollisuus ja olen iloinen, että niin kävi. Keskiyön ruusu oli myös viimeinen kirja, jonka luin vuonna 2017. Toivottavasti vuonna 2018 tulen lukemaan vielä enemmän, mitä nyt kahtena edellisenä vuonna olen lukenut.

Arvosana: ****

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tuhansien aamujen talo - Tuija Lehtinen


Nimi: Tuhansien aamujen talo
Kirjailija: Tuija Lehtinen
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 272

Tuhansien aamujen talo kertoo intistä, kuten nimikin saattaa jo paljastaa. Sen päähenkilöinä toimivat luutnantti Martta Vaara, aliupseerikoulun kouluttaja, sekä aliupseerioppilas Smilla Aarnio, joka on kyseissä aliupseerikoulussa oppilaana. Luutnantti Vaara on kouluttajana sellainen ettei hänestä juuri pidetä, mutta eihän turhaan ole ollut omien kurssiensa priimus. Smilla taas yrittää parhaansa ja taistella paikasta Reserviupseerikouluun yhtenä seitsemästä tytöstä sekä sadan miehen joukosta.

Kirjassa intti on kuitenkin vain tapahtumapaikka. Enemmän kirja keskittyy ihmissuhteisiin, kun molemmat Martta ja Smille yrittävät löytää itselleen vastakkaista sukupuolta olevan rinnalleen, molemmilla ollessa omat ongelmansa. Kaikki miehet eivät pidä siitä että nainen on armeijan harmaissa, ja tämä on aiheuttanut Martalle välilä ongelmia miesrintamalla. Sellainen arkikuvaus intistä jäi vähemmälle ja enemmänkin keskityttiin kahteen päähahmoon.

Totta puhuen meinasin heittää kirjan seinään heti alusta lähtien. Itse kesällä intistä kotiutuneena kaikki on oikein tuoreena mielessä ja ei vain natsannut. Alku oli täynnä asiavirheitä, kuten joukkuetelttaa ja luutnantti Vaaran kessun natsat, sekä että joku on jo AUKin alussa korpraali. Ehei ei se niin mene, korpin natsat saadaan vasta AUK1:n lopussa tai jotkut vasta AUK2:n aikana. Lisäksi odotin koska takakannessa mainittiin intti, että kirja olisi keskittynyt siihen, mutta yllättävän paljon oltiin lomilla ja poissa varuskunnasta.

Olisin ehkä voinut nauttia kirjasta jos en olisi käynyt inttiä, mutta nyt kaikki vain otti päästä. Harjoitusten kuvailut, kassuelämän kuvailu, yms. Kaikesta huomasi ettei kirjailija ole itse käynyt inttiä, koska tunnelma oli aivan väärä. Ensinnäkin tupakaverit ovat siellä aika pitkälle sukunimen perusteella tunnettavia. Itselleni suurin osa inttikavereista on edelleen sukunimiään, en taida edes tietää suuren osan etunimiä. Lempinimet olivat sitten asia erikseen. Siinä vaiheessa kun inttikuvaukset vähenivät niin ei enää tehnyt mieli heittää kirjaa seinään niin useasti. Lähtökohdat olivat hyviä, mutta kokonaisuus meni ainakin minun osaltani alas maata kohden. Löytyisi muitakin ranttaamisen aiheita mutta taidan jättää väliin, koska se menisi jo nipottamisen puolelle.

Arvosana: **