sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sokkoleikki - John Verdon



Nimi: Sokkoleikki
Kirjailija: John Verdon
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 671

Sokkoleikki on jatko-osa Numeropelille ja itse pidin siitä paljon enemmän. On kulunut 10 kuukautta edellisestä kirjasta ja Dave Gurney elelee onnellisena vaimonsa kanssa, kunnes saa soiton Val Perryltä, jonka tytär on tapettu hääpäivänään

Gurneyn vaimo ei tykkää ajatuksesta, että Dave lähtisi taas eläkkeellä ollessaan tutkimaan juttua, mutta murhat vetävät häntä aina puoleensa, eikä hän voi lopulta vastustaa jutun kutsua ollenkaan.

Murhasiko tapetun naisen miehen puutarhuri oikeasti naisen viidakkoveitsellä? Miksi kukaan ei ole nähnyt kyseistä puutarhuria missään? Uusia kysymyksiä nousee koko ajan pintaan, eikä ratkaisua ole näkyvissä.

Juoni on todella monimutkainen, tai no en sanoisi, että juoni on monimutkainen, vaan rikos itsessään. Koko ajan tulee uusia asioita, jotka liittävät sen, tuon ja tämän siihen, eikä loppua näy.

Kuitenkin samoin kuten Numeropelissä ainakin itse arvasin lopputuloksen jo ennen kuin päähenkilö itse, vaikka loppunäytös oli itselleni hieman yllätys. Mutta jos tykkäsi Numeropelistä niin varmasti pitää myös tästä

Kulutin koko sunnuntain lukiessani sitä, enkä ollenkaan kadu. Loppuratkaisusta huolimatta se oli hyvä kirja, jonka juoni veti mukanaan.

Arvosana: ****

How to marry a Finnish girl



Nimi: How to marry a Finnish girl
Kirjailija: Phil Schwarzmann
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 167

Ostin tämän kirjan hetken mielijohteessa, kun olin lukenut siitä vain pari sivua ja luulin että se oli hyvä.

Kirjailija on ilmeisesti amerikkalainen, joka on muuttanut Suomeen tyttöystävän perässä (muistuttaa erästä saksalaista). Hän kertoo kirjassa suomalaisista stereotypioista, kuten kielestä, ilmastosta jne.

Yleensä pidän tälläisistä kirjoista, mutta jotenkin tämä meni liian pitkälle tai oikeastaan toisti koko ajan samaa. Se on hauska, jos sen lukee pienissä osissa aina silloin tällöin, eikä yhdellä kertaa kuten itse tein. Siihen tiettyy sävyyn kyllästyi kahden ensimmäisen luvun jälkeen.

Mutta jos haluaa lukea stereotypioita suomalaisista, niin kannatan. Ja löytää tapa jolla saat vaimoksesi suomalaisen naisen, niin ehkä sitten. Ostaa sitä ei kuitenkaan kannata, lainaa kaverilta tai kirjastosta.

Arvosana: **½

perjantai 21. syyskuuta 2012

Pilvilinna joka romahti - Stieg Larsson



Nimi: Pilvilinna joka romahti
Kirjailija: Stieg Larsson
Julkaisuvuosi: 2007

Tämän takia ei koskaan kannata lukea yo-kirjoituksiin kirjastossa. Nimimerkillä viimeinen mahdollinen lukuilta maantieteen kirjoituksiin ja tämä tyttö lainaa kaksi kirjaa. Tämän ja John Verdonin uusimman. Mutta oli pakko, en vain voinut olla lainaamatta, koska olin saanut melkein luettua Tyttö joka leikki tulella ja se loppu, niin oli sitten pakko lainata vielä viimeinenkin.

Tosin tässä oli hidas alku, enkä syttynyt sille samallalailla kuin edellisille osille, mutta se parani sitten loppua kohden ja aloin rakastua siihen kirjaan. Tosin Mikaelin jatkuvat naissuhteet ärsyttivät tässäkin kirjassa. Siis oikeasti, ovatko kaikki ruotsalaiset toimittajat tuollaisia?

Lisbethiä kävi sääliksi, koska kaikki ovat aina häntä vastaan, paitsi Mikael, Holdgren ja Armanski, mutta trilogian viimeisessä kirjassa kaikki vain selveni selvenemistään. Vaikkakin näkökulmia oli yllättävän paljon ja sitten sai nauraa mielessään kun vaihdettiin toiseen ja ne toiset suunnittelivat pahojaan, vaikka ne suunnitelmat eivät oikeasti auttaneet yhtään mitään.

En oikeastaan tiedä mitä kertoa kirjasta etten spoilaisi sitä hirveästi, koska inhoan itse spoilaantumista yli kaiken (paitsi jos juuri varta vasten etsin paljastuksia), joten jätän yleensä kuvailun vähemmälle ja keskityn siihen mitä yleensäkin pidin kirjasta tai hahmoista.

Olen edelleen suuri Lisbeth-fani ja ärsyttää, että kirjailija meni kuolemaan, koska luin juuri netistä että sarjasta olisi pitänyt tulla 10-osainen. 10 osaa! En ala, saatiin vain 3 ja puoli, eikä sitä puolikastakaan saada koskaan julkisuuteen. Olisin halunnut tietää mitä Lisbethin sisarelle Camillalle kävi ja miltä hän oikeasti näytti. Mutta kaikkea ei voi saada, mutta haluaisin ehdottomasti Millenium-trilogian kirjahyllyäni koristamaan.

Ja suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos tykkää rikolliskirjallisuudesta tai muutenkin, paitsi jos on herkkä vatsainen ihminen, niin sitten en kannata.

Arvosana: *****

Tyttö, joka leikki tulella - Stieg Larsson



Nimi: Tyttö, joka leikki tulella
Kirjailija: Stieg Larsson
Julkaisuvuosi: 2006
Sivumäärä: 616

Tyttö joka leikki tulella on toinen osa Stieg Larssonin Millenium-trilogiaan. En voinut vastustaa sen kiusausta kirjastossa, kun olin lukemassa yo-kokeisiin. Hups? Mutta niin Tyttö joka leikki tulella sijoittuu vuoden Miehet, jotka vihaavat naisia jälkeen ja Lisbeth on heti kirjan alussa ulkomailla, mutta palatessaan Ruotsiin asiat alkavat lipsua käsistä.

Mikael taas on valmistamassa uutta erikoisnumeroa Milleunimiin, joka kertoo ihmiskaupasta ja seksinostosta, mutta yhtäkkiä hänen toimittajansa, joka oli samalla hetkellä kirjoittamassa aiheessa kirjaa tapetaan yhdessä avovaimonsa kanssa ja Lisbethiä epäillään heidän tapostaan, kuten myös hänen holhoojansa Nils Bjurmaninkin.

Alkaa valtavat poliisioperaatiot ja mediajahti Lisbethiä kohtaan, mutta Mikael ei usko hänen syyllisyyteensä, mutta tutkimalla Lisbethin menneisyyttä kaikki alkaa pikku hiljaa valjeta.

Tykkäsin kirjasta todella paljon, aivan kuten ensimmäisestäkin. Tosin Mikaelin naistenmieskäytös ärsytti suunnattomasti jostain syystä. Onko sen pakko hypätä jokaikisen kanssa sänkyyn?

Lisbethin menneisyys oli jotain mikä tuli täytenä yllätyksenä, mutta totta kai siellä täytyi jotain olla, koska Iso Paha Asia mainittiin koko ajan. En oikeastaan tosin tiedä kummasta tykkäsin enemmän, mutta hassua etteivät kirjan päähenkilöt tapaa juuri missään vaiheessa.

Tosin tässä kirjassa oli jo paljon enemmän hahmoja ja näkökulmia kuin ensimmäisessä, että välissä saattoi mennä sekaisin, että kenestä oikein on kysymys, vaikkakin näkökulman vaihdot ovat erittäin selviä.

Arvosana: *****

torstai 13. syyskuuta 2012

Kaksi kaupunkia - Charles Dickens



Nimi: Kaksi kaupunkia
Kirjailija: Charles Dickens
Julkaisuvuosi: 1859
Sivumäärä: 346

Aivan aluksi pahoittelen hiljaisuutta. Kirjoitukset hönkivät kovalla vauhdilla niskaani ja olen keskittynyt enemmän niihin kuin romaanien lukemiseen, mutta eilen illalla ehdin onneksini lukea Charles Dickensin Kaksi kaupunkia (A tale of the two cities)

Olen jo pitkään halunnut lukea kyseisen kirjan, vaikka minulla ei ole ollut mitään käsitystä mistä se kertoo, eikä ollut vielä eilen illallakaan, kunnes luin takakannen tekstin. (Syy siihen miksi olen halunnut lukea kirjan on viittaukset eräästä toisesta kirjasta, jonka väitetään muistuttavan hieman sitä, mutta olen toista mieltä. Kyseisiä kirjoja ei yhdistä mikään, paitsi se, että päähenkilö salaa rakkautensa.) Kuitenkin, se kertoo Ranskan vallankumouksen ajoista, jolloin kansa nousi barrikadeille. Näkökulma on kuitenkin hieman toisenlainen mitä voisi luulla.

Siinä seurataan perhettä, jonka isä oli yli 10 vuotta Bastilleissa vankina, eikä muista osasta ajasta mitään, koska hänestä tuli hullu. Tytär itse hakee isänsä, jota ei ollut edes koskaan nähnyt Pariisista, jossa tapaa vallankumousta suunnittelevan viinikauppiaan. Lisäksi tarinassa on päähenkilönä entinen ranskalainen markiisi, joka muuttaa Englantiin ja alkaa opettamaan siellä Ranskaa ja menee lopulta tyttären kanssa naimisiin. Ja sitten englantilainen herrasmies Sydney Carton, joka on myös tavattoman rakastanut tyttäreen, mutta velloo itsesäälissä.

Aluksi minulle oli hieman epäselvää, että miten nämä kaikki hahmot ja tapahtumat liittyvät yhteen, koska välissä oli pitkiäkin aika hyppyjä eteenpäin, että sitä joutui hieman ihmettelemään, mitä oli oikein tapahtunut. Mutta kirjan edetessä asiat alkoivat pikku hiljaa valkenemaan.

Minä pidin kirjasta, vaikka odotinkin sen olevan ehkä hieman traagisempi henkilökohtaisemmalla tasolla, eikä vain niiden giljotiinillä tapapettujen ihmisten lukumäärässä. Kirjaa lukiessa sitä kuitenkin alkoi miettiä, että hei näin on ihan oikeasti tapahtunut. Ranskan vallankumous oli ja meni ja söi ohi kulkiessaan omat lapsensa. Raaka todellisuus, mutta sen kuvauksessa Dickens on aina ollut paras. Vaikka tuntuu hieman epäuskottavalta, että joku olisi oikeasti niin kostonhimoinen, mitä kirjassa annetaan ymmärtää. Se ei tunnu mahdolliselta, mutta toisaalta ajat olivat toiset siihen aikaan, ihmiset tottuivat elämään pelon alla.

Arvosana: ****