maanantai 17. joulukuuta 2012

Delirium - Lauren Oliver


Nimi: Delirium - Rakkaus on harhaa
Kirjailija: Lauren Oliver
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 351

Delirium, dystopia kirja tulevaisuudesta jolloin rakkaus on Yhdysvalloissa määritelty sairaudeksi ja siihen on keksitty parannuskeino, joka yleensä suoritetaan, kun ihmiset täyttävät 18-vuotta. Jo sitä ennen heille on määrätty yhteensopiva pari, jonka kanssa he menevät naimisiin parantumisen jälkeen.

Lenalla on parannus tai oikeastaan proseduuri edessään 95 päivän päästä ja hän odottaa sen tuovan hänelle onnen, kun menneisyys ei ole ollut kaikista onnellisimmista päästä. Hän laskee päiviä, kunnes hänen arviointipäivänään sattuu ikävä välikohtaus nautojen kanssa ja hän tapaa ensimmäisen kerran salaperäisen Alexin, joka vetää hänet lopulta rakkauden tuolle puolen.

En oikeastaan tiedä miksi lainasin tämän kirjan, koska olen nykyään jotenkin kurkkuani täynnä tämän tyyppisiin kirjoihin, kun niitä tulee joka tuutista. Eikä kirja varsinaisesti vetänyt minua puoleensa, vaikka ajatus rakkaudesta sairautena onkin kiehtova, mutta toisaalta kirjasta tuli auttamattomasti mieleen Ally Condien Tarkoitettu.

Kuitenkin lainasin kirjan ja luin sen, kun se oli suht helppo lukuinen ja nopea kirja, mutta siitä jäi jotenkin plääh-olo. Kaikki oli jotenkin itsestään selvää ja alusta asti arvattavissa, eikä tarina kerronnallisesti napannut minua mukaansa, kuten parhaimmat kirjat tekevät. Olen kuitenkin aikeissa lukea seuraavankin osan, vaikka en odotakkaan siltä suuria.

Arvosana: ***

2 kommenttia:

  1. Kerronnallisesti ei säväyttänyt minuakaan ja olihan juoni aika ennaltaarvattava, mutta kokonaisuutena tykkäsin. Condien Tarkoitettuun olen itsekin rinnastanut kirjaa, mutta itse asiassa tämä on julkaistu ennen sitä. Jos et ihan kuollut niin suosittelen kyllä ehdottomasti lukemaan toisen osan Pandemoniumin. Aivan huikea teos. Peittoaa ensimmäisen osan mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetään korvan taakse :) Meinasin nimittäin lainata tuon seuraavan kirjan kirjastosta tänään, mutta se ehti mennä nenäni alta.

      Ja Condie vertaus johtuu ehkä osittain siitä, että olen itse lukenut kirjan ensin :)

      Poista