perjantai 21. helmikuuta 2014

Bridget Jones Elämäni sinkkuna - Helen Fielding


Nimi: Bridget Jones Elämäni sinkkuna
Kirjailija: Helen Fielding
Julkaisuvuosi: 1996
Sivumäärä: 381

Viimeksi kirjastossa käydessäni mukaani tuli myös Bridget Jones Elämäni sinkkuna, joka minun on pitänyt lukea jo pitemmän aikaa. Kirja siis kertoo Bridgetistä, joka on töissä kustannusfirmassa ja päättää uuden vuoden lupauksenaan laihtua, lopettaa tupakoinnin ja kaikkea muuta kivaa.

Kirja kertoo vuoden Bridgetin elämästä. Kuinka hänen vanhempansa yrittävät saada hänet yhteen Mark Darcyn kanssa, joka on hänen vanhempiensa ystävien poika, vaikka Bridget itse haikailee pomonsa perään, joka vaikuttaisi ehkä olevan hieman kiinnostunut Bridgetistä.

Täytyy tunnustaa, että en oel koskaan katsonut Bridget Jones elokuvia kokonaan. Olen nähnyt pätkiä sieltä täältä, joten yllätyin positiivisesti kirjan sisällöstä, koska elokuvien pätkien perusteella oli saanut toisenlaisen kuvan. Jotenkin elokuvien Bridgetistä minulle oli aina tullut jotenkin valittajakuva, mutta kirjassa tämä kuva lieventyi.

Pidin kirjasta, mutta en tiedä haluanko lukea seuraavaa osaa, koska kirja oli itsessään hyvä ja tiedän suurin piirtein myös, että mitä seuraavassa kirjassa tapahtuu, koska jostain syystä olen nähnyt siitä elokuvana enemmän pätkiä kuin ensimmäisessä.

Arvosana: ***½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti