sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Eika yksikään pelastunut - Agatha Christie


Nimi: Eikä yksikään pelastunut
Kirjailija: Agatha Christie
Julkaisuvuosi: 1939
Sivumäärä: 259

10 toisilleen täysin tuntematonta vierasta saa kutsun Neekerisaarelle, jonka omistajaa ei kukaan tunne tai tiedä. Kaikki ovat kutsuttu eri syistä, mutta todelliset syyt alkavat paljastua vasta, kun ihmisiä alkaa pikku hiljaa kuolemaan. Mutta kuka olikaan murhaaja, no sen saatte itse ottaa selville.

Alku oli vähän hidas omaan makuuni, mutta sitten jossain vaiheessa tarina veti minut kokonaan mukaansa. Yritin muka arvata, että kuka olisi ollut murhaaja ja miten kaikki murhat olisivat olleet mahdollisia, mutta en onnistunut arvaamaan oikeaa syyllistä.

Ja odotin jotain hieman toisenlaista tarinaa kirjan alkuperäisen nimen mukaan, mutta kirjan aikana ymmärsin, että mihin se viittasi, tosin kirjan nykyinen nimikin paljastaa paljon siitä, etät mitä kirjassa tulee tapahtumaan. Luvassa nimittäin ei ole onnellista loppua.

En ole juurikaan ennen Agatha Christietä lukenut, mutta nyt tuntuisi vähän siltä, että voisin tutustua hänen tuotantoonsa, ainakin tämän kirjan perusteella. Olen minä muutaman neiti Marplen nähnyt, joten varmasti kirjatkin ovat ihan hyviä.

Arvosana: ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti