keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Hakekaa kätilö: Jäähyväiset nunnille - Jennifer Worth


Nimi: Hakekaa kätilö: Jäähyväiset nunnille
Kirjailija: Jennifer Worth
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 364

Hakekaa kätilö: Jäähyväiset nunnille on viimeinen osa Jennifer Worthin muistelmatrilogiaan. Ja tällä kertaa keskitytään enemmän potilastapauksiin kuin mitä itse nunniin ja kätilöihin. Kirja kertoo mm. laivanaisen tarinan, erään pubin tarinan ja monta muuta. Kaikki niistä kertovat minkälaista elämä silloin oli.

Osa tarinoista olivat minulle jo tuttu tv-sarjan kautta, mutta jotenkin kirjasta jäi tällä kertaa irrallinen olo. Tarinat hyppivät sinne tänne, enkä oikein saanut mistään kiinni. Pidin enemmän kahdesta ensimmäisestä kirjasta. Tai ainakin niin muistini sanoo, mutta omaan muistiin on hankala luottaa välillä.

Mutta kaikki nivotaan kirjassa oikein nätisti yhteen ja nunnat saavat arvoisensa lopun. Kirjan aikana tuli tosin mieleen, että en ole vieläkään katsonut neloskautta. Sen voisin tehdä tässä kesän aikana, tai mitä kesästä on jäljellä. Mutta jos olet lukenut trilogian kaksi ensimmäistä osaa niin suosittelen lukemaan tämänkin, vaikka se ei oikeastaan mitään uutta tuo esille.

Arvosana: ***
Kirjahaaste: A memoir

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti