sunnuntai 9. marraskuuta 2014

A Winter's Tale - Trisha Ashley


Nimi: A Winter's Tale
Kirjailija: Trisha Ashley
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 403

A Winter's Tale kertoo Sophysta, joka perii isoisältään sukutilan nimeltä Winter's Talen. Hänen kaukainen serkunsa kuitenki yrittää luikerrella Sophyn mieleen ja saada sukutilan itselleen, mihin kuitenkaan Sophy ei suostu.

Samalla Sophy yrittä saada sukutilastaan toimivan ja omavaraisen aloittamalla suursiivouksen talossa ja suunnittelemalla uusia kierroksia kartanossa. Lisäksi Sophylla on sukulaisissaan omat ongelmansa, sekä miesasioissa.

Täytyy sanoa että kirja oli jotenkin todella turha luettava. Hahmot olivat todella Mary Sueta ja pystyi heti ensi hetkiltä näkemään että mitä lopussa tulee käymään ja inhoan itse selviä kirjoja. En oikeastaan edes tiedä minkä takia lainasin kirjan. No tehty mikä tehty.

Tarina ei missään vaiheessa ottanut minua mukaansa ja henkilöt jättivät todella kylmiksi. Lähtöasetelma oli kliseinen ja klisesti kaikki päättyi. Tässä ei edes tullut sellaista aivot narikkaan fiilistä. En oikeastaan osaa edes sanoa yhtään mitään muuta, koska en pitänyt kirjasta, mutta luin sen pakolla loppuun.

Arvosana: **

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti