sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Salaisuuden kantaja - Kate Morton


Nimi: Salaisuuden kantaja
Kirjailija: Kate Morton
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 669

Salaisuuden kantaja kertoo kolmen naisen tarinan eri vuosikymmeniltä. Kaikki alkaa kun 16-vuotias Laurel näkee äitinsä tekevän jotain, mikä painaa Laurelia pitkään. 2011 vietetään äidin syntymäpäiviä ja Laurelin mieleen tulee muistot tuolta kesältä. Lisäksi erään kuvan löytyminen saattaa Laurelin tutkimaan äitinsä menneisyyttä. Kuka tämä oikeasti olikaan.

Tutkimusretki vie lukijan 1930-luvulle ja sodan pauloihin, jossa nuori Dolly työskentelee rikkaalle naiselle ja samalla toimii vapaaehtoisena. Hänellä on ystävä nimeltä Vivien joka asuu hienossa talossa tien toisella puolella kirjailijamiehensä kanssa. Lisäksi Dollylla on Jimmy, valokuvaaja ja Dollyn poikaystävä/kihlattu. Sodanaikana tapahtuu kuitenkin jotain ja nuo tapahtumat johtavat siihen tapahtumaan minkä Laurel lopulta näki.

Kate Morton on noussut tämän kesän aikana yhdeksi lempikirjailijoistani. Hänen kirjojensa juonenkäänteet ovat maltillisia mutta silti täynnä yllätyksiä. Ei ole sellaista ennalta-arvattavuutta mitä muissa kirjoissa. Ja vaikka osaisi arvatakkin lopputuleman niin siihen johtavaa tarinaa korvaa sen kyllä.

Salaisuuden kantaja oli upea kertomus perheestä ja eri naisten kohtaloista eri aikoina. Upea tarinan kerronta kantaa loppuun asti ja vielä loppumetreilläki Morton osaa yllättää, kun luuli että kaikki oli jo selvitetty.

Arvosana: ****½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti