keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Muumipappa ja meri - Tove Jansson
Nimi: Muumipappa ja meri
Kirjailija: Tove Jansson
Julkaisuvuosi: 1965
Sivumäärä: 182
Muumipappa ja meri, otin tämän kirjan lukulistalle, koska yhdessä lukupiirissä, jossa olen niin tämä oli tämän kuun kirjana. Aloitin kirjan lukemisen hieman myöhässä, enkä ole ennen lukenut Muumi-kirjoja, mikä on itsellni erittäin hämmentävä ajatus. Olen näköjään hypännyt ne yli ala-aste ja yläaste aikoinani.
No kuitenkin, aloittaessani kirjaa mieleeni tuli erittäin vahvasti Muumi-anime ja se jakso, jossa Muumit lähtivät majakkasaarelle, näkivät matkan aikana aavelaivan ja kaikkea muuta kivaa. Tuo jakso oli niin selvänä mielessäni, kun jatkoin kirjan lukemista, että se oikeasti häiritsi lukukokemusta. Miksikö?
Koska vaikka hahmot olivat osittain samoja, heissä oli tiettyjä piirteitä, jotka erosivat selvästi animesta, mutta en kuitenkaan pystynyt pienessä mielessäni lopettamaan vertailua, vaikka kuinka yritin. Lisäksi kirja yllätti minut ehkä hieman fantasiamaisuudellaan tai vastaavalla, en osaa oikein selittää, kun puhuttii Muumimamman paosta puutarhaansa.
Pidin kuitenkin kirjasta erittäin paljon, vaikka lukukokemusta hieman häiritsikin omat ajatukset. Nyt tekisi mieli lukea loputkin Muumikirjat, mutta tällä hetkellä minulla ei ole aikaa, koska pääsykokeet lähestyvät uhkaavasti.
Kirja sai minut myös miettimään elämän pieniä asioita. Kuinka huomaamattomia ne ovat ja kuinka paljon niitä kaipaakaan, sitten kun niitä ei ole. Pidän itse aina välillä asioita aivan liian itsestään selvinä, eikä sen todellakaan pitäisi mennä niin.
Arvosana: ****
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti