sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Requiem - Lauren Oliver
Nimi: Requiem - Rakkaus palaa
Kirjailija: Lauren Oliver
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 335
Huomasin tuossa jokin aika sitten lukiessani jotain kirjaa, josta olen tehnyt tännekkin arvostelun, että en ollut lukenut vielä Lauren Oliverin dystopia-trilogiaa loppuun asti. Kiirehdin siis varaamaan sen viimeisen osan kirjastosta ja nyt sain sen sitten käsiini. Tosin täytyy myöntää että suomennoksen nimessä kesti minulla vähän aikaa ennen kuin ymmärsin että se ei ole rakkaus palaa tulessa, vaan että rakkaus palaa takaisin.
Kirja jatkuu siitä mihin edellinen jäi. Lena ja Julian on pelastettu kapinallisten toimesta ja he jatkavat matkaansa yhdessä heidän kanssa samalla paeten Valvojia ja yhteiskuntaa. Samalla Lenalla on kuitenkin ongelma siinä, kun Alex onkin yhtäkkiä herännyt henkiin ja vaikuttaa todella etäiseltä.
Oman lisänsä kirjaa tuo Hanan, eli Lenan entisen ystävän, näkökulmat, jotka vuorottelevat Lenan kanssa. Hänet on parannettu ja hänet on määrätty naimisiin Fred Hangroven kanssa, joka on Portlandin seuraava pormestari ja jolla on omia salaisuuksia. Hanalla on ongelmia painajaisten kanssa ja hänen kauttaan paljastuu kuinka mätä hallinto on, sekä muutamia muita asioita jotka ovat ehkä jääneet hieman epäselviksi. Mutta toisaalta minusta tuntui että Hanan näkökulma oli hieman turha ja tuli hieman puskista, koska häntä ei ole ensimmäisen kirjan jälkeen nähty. Mutta toisaalta koska Alex, Lena ja Julian olivat samassa paikassa oli järkevämpää vaihtaa näkökulma toiseen paikkaan.
Täytyy myöntää, että pidin kirjasta enemmän kuin kahdesta ensimmäisestä, vaikka Lenan sokeus välillä ärsytti suunnattomasti. Ja koska en itse pidä Julian/Lena parituksesta, niin minusta Lena olisi voinut toimia hieman toisin. Ja välillä tuntui että Julianin mukaan heittäminen oli vain yritys luoda kolmiodraama kirjaan. Yksi asia mistä pidin ensimmäisessä kirjassa oli juuri se kolmiodraamaan puute ja sitten kakkososan huonoin asia oli juurikin se, että kolmiodraama tuotiin tarinaan.
Toinen asia mistä pidin kirjasta oli sen loppu, vaikka siitäkin jäi hieman kaksijakoinen tunnelma, koska olisin halunnut tietää mitä lopulta tapahtui, mutta avoin loppu taas tekee kirjasta valtavirrasta poikkeavan, mikä on hyvä juttu. Ja toisaalta se tärkein asia tuli kuitenkin ainakin minulle selväksi. Mutta tosin jonkinlaista pienen pientä epilogia olisin kaivannut, vaikka Alexin tarina lopussa ei ollut ollenkaan paha juttu.
Mutta suosittelen lukemaan, jos on kaksi ensimmäistä lukenut. Kirja tarjoaa jännitystä loppuun asti.
Arvosana: ****
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti