maanantai 17. kesäkuuta 2013
Rakkautta koleran aikaan - Gabriel García Márguez
Nimi: Rakkautta koleran aikaan
Kirjailija: Gabriel García Márguez
Julkaisuvuosi: 1985
Sivumäärä: 454
Rakkautta koleran aikaan, kiinnostuin kirjasta tehdystä elokuvasta monta vuotta sitten, mutta en ole oikein vieläkään saanut aikaiseksi katsoa kyseistä elokuvaa, enkä oikeastaan haluakkaan enää. Olen aina jotenkin kuvitellut, kun olen kyseisen kirjan nimen jossain nähnyt, että se kertoo salamarakkaudesta, jonkun suuren koleraepidemian aikaan, mutta eihän se sitten niinkään mennyt.
Kirja kertoo Florentino Arizasta ja Fermina Dazasta, jotka nuoruudessaan menevät kihloihin. Asiat eivät kuitenkaan johda siihen, että he menisivät naimisiin asti, vaan jotain tapahtuu ja välissä on pitkä aika ennen kuin he pääsevät käsittelemään sitä mitä nuoruudessa tapahtui. Kummatkin elävät oman elämänsä, joihin mahtuu paljon asioita.
En ihan täysin odottanut tällaista kirjaa, eikä tämä vakuuttanut minua samalla tavoin kuin kirjailijan Sadan vuoden yksinäisyys, vaikka tyyli olikin sama. Tavallaan lineaarista kerrontaan, sekoitettuna hieman tulevaa ja mennyttä. Hahmotkaan eivät saaneet minua valtaansa, enkä pitänyt ollenkaan Florentiono Arizasta ja hänen tekemisistään. Ja Fermina Dazankaan toiminta ei saanut itseäni hänen kannalleen.
En tiedä, kirjasta ja koko tarinasta jäi vähän irrallinen olo. Odotin jotain täysin erilaista, rakkaushömppää, mutta sainkin toivottoman romantikon, joka jaksaa odottaa ja toisen, joka ei jaksa hetkauttaakaan korvaansa toista kohtaan.
Arvosana: ***
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti