perjantai 28. kesäkuuta 2013
Carrie - Stephen King
Nimi: Carrie
Kirjailija: Stephen King
Julkaisuvuosi: 1974
Sivumäärä: 206
Carrie on koulukiusattu tyttö, jolla on uskonnollisesti fanaattinen äiti, sekä taito siirtää esineitä ajatuksiensa voimalla. Ja kun kiusaamisen tietty raja on ylitetty, kaikki on mennyttä.
Luin kirjan erästä lukupiiriä varten ja se oli ensimmäinen kosketukseni Stephen Kingin kirjoihin. Minun on monta kertaa pitänyt lukea edes jokin teos häneltä, mutta en ole vain saanut aikaiseksi ja Carrien luettuani en tiedä tulenko koskaan lukemaan herran pelottavampia kirjoja.
En nyt sano että Carrie oli liian pelottava, mutta veren liian tarkka kuvailu saa minut voimaan pahoin, koska en voi sietää vertaja ajatusta sen vuotamisesta. Mutta muuten pidin kirjasta, sen erilaisesta toteutustavasta. Tosin eri näkökulmien vaihtuminen olisi saanut jossain kohdin olla hieman selkeämmin merkitty.
Kokonaisuutena hyvä kirja, vaikka en nyt tähän saa eriteltyä sitä mitenkään kummoisesti. En varmaan olisi tullut sitä lukeneeksi ilman lukupiiriä, koska lukemiseni pyörivät tällä hetkellä BBC:n listan ympärillä ja listan ulkopuolisiin kirjoihin en ole juuri viime aikoina koskenut, ellei kahta tätä edeltävää kirjaa oteta lukuun.
Arvosana: ***½
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti