perjantai 21. kesäkuuta 2013

Risti ja linkkuveitsi - David Wilkerson


Nimi: Risti ja linkkuveitsi
Kirjailija: David Wilkerson
Julkaisuvuosi: 1963
Sivumäärä: 237

Risti ja linkkuveitsi, Juokse, poika juoksen toinen puoli. Se on kertomus maalaispapin kokemasta vahvasta Jumalan kehoituksesta mennä New Yorkin auttamaan poikia, jotka olivat oikeuden edessä yhden pojan taposta, mutta siitä tulikin lopulta paljon enemmän.

Tarina täydensi itselleni Nicky Cruzin luomaa kuvaa ja minulle tuli kirjaa lukiessani tunne, että olisi pitänyt lukea tämä ennen Cruzin kirjaa. Se kuitenkin kertoo David Wilkersonin tutustumisesta New Yorkin katujengeihin ja lopulta siihen kuinka hän perusti Teen Challenge-organisaation auttamaan nuoria huumeiden käyttäjiä.

Kirja oli erittäin vaikuttava tapahtumiltaan. Ja pidin erittäin paljon sen kirjoitustyylistä, joka oli yksiselitteinen, mutta kertoi silti tarpeeksi. Vaikka tietenkään sanat eivät oikeasti kuvaa täysin sitä tilannetta, mihin David Wilkerson jotui, enkä ainakaan itse sitä täysin pysty käsittämään. Ja pidin tästä kirjasta enemmän mitä Cruzin versiosta, en tiedä miksi.

Tosin minua hieman kummastutti se, että Cruzin ja tässä kirjassa oli pieniä eroavaisuuksia juuri Cruzin tarinoiden kohdalla. Ensimmäisen eroavaisuuden tullessa kohdalle mietin olinko se minä joka kuvittelin vai oliko se oikeasti olemassa, mutta niin se vain oli. Totta kai Cruzin kirja on kirjoitettu myöhemmin kuin tämä, että siinä vaiheessa ne pienet yksityiskohdat eivät olekaan enää niin selviä, mutta mene ja tiedä.

En oikeastaan tiedä kenen suosittelisin lukemaan tämän, jos kristinusko ei oikein innosta, mutta toisaalta taas kirjan tapahtumien valossa suosittelisin sitä kaikille. Ne pistävät oikeasti miettimään, eikä kirja ole yhtä väkivaltainen kuin Cruzin kirja.

Arvosana: ***½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti