tiistai 24. toukokuuta 2016

The Forgotten Garden - Kate Morton


Nimi: The Forgotten Garden
Kirjailija: Kate Morton
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 552

The Forgotten Garden kertoo kolmen naisen tarinan. Kaikki alkaa Australiasta, josta laivasta löytyy yksinäinen pieni tyttö, joka ei muista edes omaa nimeään. Muutama vuosikymmen myöhemmin tuo pieni tyttö alkaa tutkia omia juuriaan mutta ei ehdi tehdä sitä loppuun asti. Työn saattaa lopulta loppuun pienen tytön tyttären tytär, joka päätyy Australiasta Englantiin tutkimaan omia juuriaan, sekä hyväksymään oman menneisyytensä. Kolmas tarina sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle ja kertoo kolmannesta tytöstä, jonka elämäntarina ei ole kaikista onnellisimmasta päästä.

Kaikki kolme tarinaa kietoutuvat lopulta oikein nätiksi kokonaisuudeksi ja esittelevät kauniin maailman, jossa pahuus on kuitenkin yllättävän lähellä. En olut ennen lukenut Mortonin kirjoja, mutta itse pidin the Forgotten Gardenissa. Kaikki kolme tarinaa menevät sujuvasti kirjassa lomittain ja mysteerit ratkeavat pikku hiljaa.

Pidin kirjasta, osittain arvasin loppuratkaisun vaikka osittain arvaukseni meni pieleen. Perin harvinaista kylläkin. Toisaalta kirjasta jäi minun mielestä puuttumaan viimeinen silaus, ettei loppu ollut niin huoliteltu mitä se olisi voinut olla Tai sitte vain petyin siihen miten siinä lopussa kävi, mutta en tunnusta sitä itselleni. Sekin on hyvin mahdollista.

Tuleivaisuudessa voisin ehdottomasti lukea lisää Mortonin kirjoja, jos niitä kirjastossa tulee vastaan. Tuntuu vain että päivät eivät riitä enää lukemiseen, mutta ehkä sekin jossain vaiheessa vaihtuu.

Arvosana: ****

1 kommentti:

  1. Kaunis tuo kansi. Luin tuon suomeksi ja ihastuin tarinaan. Syksyllä ilmestyy uusi Mortonin kirja eli Salaisuuden kantaja.

    VastaaPoista