sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Terveiset kutturasta . Mikko-Pekka Heikkinen


Nimi: Terveiset kutturasta
Kirjailija: Mikko-Pekka Heikkinen
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 268

Sain vihdoinkin lainattua itselleni Terveiset Kutturasta. Eihän siihen mennyt kuin kaksi vuotta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirjan tarina sijoittuu hamaan tulevaisuuteen, jossa lappilaiset ja saamelaiset ovat saaneet tarpeekseen etelän hallinnosta, joka imee Lapin kuiviin.

Syttyy sisällisota, jossa on vastakkain Lapin moottorikelkkasoturit ja Etelän lähiöjermut. Etelän puolelta tarinaa kuvataan alikersantti Jesse Purolan näkökulmasta, joka on päättänyt olla seuraava Koskela. Siinä kuitenkaan onnistumatta.

Lapin näkökulmasta tilannetta kuvaa Oulan lähelle päässyt Keskisuomalaisen toimittaja Aino Riski, joka raportoi pohjoiselta rintamalta suoraan etelän lehdille tuottaen ainutlaatuista materiaalia.

Pidin kirjasta varsinkin sen alusta. Se oli yhtä aikaa hauska osuva ja silti laittoi miettimään, että kuinka paljon sisällissodat oikeasti vaativat kansalta. Jollain tapaa en ole sitä ennen ajatellut, mutta tämä kirja sai minut tosissani miettimään asiaa.

Minulla oli kuitenkin viikon väli ennen kuin luin kirjan loppuun ja mielestäni loppu läsäytti koko kirjan. Se kadotti sen kultaisen hauskuuden mikä löytyi kirjan alusta ja samanlaisen tunnelman. Loppuun päästyä tuli todella pettynyt olo, koska alussa oli sitä jotain.

Arvosana: ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti