tiistai 15. tammikuuta 2013

Mustarastas laulaa - Sebastian Faulks


Nimi: Mustarastas laulaa
Kirjailija: Sebastian Faulks
Julkaisuvuosi: 1994
Sivumäärä: 560

Mustarastas laulaa oli seuraavana vuorossa BBC:n kirjalistalta ja yllättäen kyllä pidin tästä kirjasta todella paljon. Se sijoittuu 1910-luvulle, ensimmäisen maailmansodan aikaan ja se kertoo Stephenistä, joka rakastuu naimisissa olevaan naiseen, jonka kanssa lopulta karkaa, mutta tarina ei siltä osin pääty onnellisesti.

Sitten hypätäänkin ensimmäiseen maailmansotaan, jossa Stephen on rintamalla ja tarina alkaa pikku hiljaa raottua lukijallekin, että mitä oikeasti kävi. Nimittäin Stephenin tarinan välissä hypätään 70-luvulle, jossa Stephenin lapsenlapsi ottaa selvää isoisänsä päiväkirjoista, jotka ovat kirjoitettu isoisän kehittelemällä salakielellä.

Mustarastas laulaa on hieman realistisempi sotakuvaus kuin ne mihin olen törmännyt. Se kertoo ihan oikeasti sen, miltä ainakin kirjan henkilöistä tuntui jatkuva sotiminen, jolle ei tuntunut loppua olevan. Tosin en ole aikaisemmin lukenut kirjoja, jotka olisivat käsitelleet ensimmäistä maailmansotaa, toista kylläkin.

Kokonaisuutena pidin kirjasta ja sen hahmoista erittäin paljon. Ainoa vain että mitä en ymmärtänyt oli Isabellen käytös ja hänen ajatuksen juoksunsa, mutta toisaalta ilman sitä kirjassa ei olisi ollut mitään luettavaa. Tarina on juuri sopivasti salaperäinen, että kestää loppuun asti tietää, että miten kaikki ihan oikeasti meni. Vaikka takakannen teksti on mielestäni hieman tyhmä, koska se johdattaa lukijan täysin harhateille ja lisäksi en ymmärrä yhtään mitä suomenkielinen nimi kuvaa. Mustarastas laulaa, mikä ihmeen mustarastas? Ei kirjassa mainita kertaakaan mustarastaita, tai sitten hyppäsin ne kohdat jotenkin yli.

Mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan :) Helppoa tekstiä, joka kuitenkin vie mukanaan.

Arvosana: *****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti