torstai 24. joulukuuta 2015

Fool's Assassin - Robin Hobb


Nimi: Fool's Assassin
Kirjailija: Robin Hobb
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 689

Aika päättää puolen vuojen hiljaiselo. Viimisin päivitys heinäkuulta, en en ole kuollut, mutta kesä meni kouluhommien tekemisissä ja syyskuussa mie lähin viahtoon. Toki muutama kirja tullu luettua mutta esittelyitä en oo niistä tehny.

Tämänkin kirjan kanssa meni aikansa. Ostin sen Torontosta jollin reissulla, ja jotenki en halunnu ees alottaa stiä pitkään aikan, vaikka rakastin kahta ensimmäistä trilogiaa. Fool's Assasin on siis aloittaa uuden FitzUljas trilogian, jonka tämän kertaisena nimenä on The Fitz and The Fool.

Poikkeuksina edellisiin trilogioihin, niin aloitin tämän lukemisen englanniksi ja voin kertoa että alussa ei ollut mitään käsitystä kenestä välillä oli oikein kyse, koska nimet olivat englanniksi ja itse muistin ne suomeksi.

Mutta itse kirjaan. Fitz on vihdoin saanut elämänsä kuntoon ja elää elämäänsä onnellisena Mollyn kanssa Tom Badgeholderina, joka toimii Mielenvaltin tilanhoitajana. Äpärä FitzUljas on täysin unohdettu. Mutta elämällä ei ole aina sadun loppua ja hiljaiselon jälkeen Fitz kohtaa uusia haasteita. Kirja on oikeastaan vain pohjusta kahdelle seuraavalle kirjalle, mutta silti osaa olla mielenkiintoinen.

Kirjan aikana tajusin minkä tähden olin lykännyt sen aloittamista. A) koska en halunnut sen loppuvan ja B) kirjan aikana muistin taas kuinka kärsimystä ensimmäiset trilogiat olivat eikä tämä trilogia ensimmäisen perusteella tule muuttumaan mitenkään onnellisempaan suuntaan.

Fitz hahmona ei ole muuttunut juuri yhtään, yhtä ärsyttävä mutta silti erittäin empatiaa herättävä hahmo. En oikeastaan edes haluaisi lukea kahta seuraavaa kirjaa koska tämäkin herätti jo niin paljon surua että en tieä ollenkaan onko tarinalla onnellista loppua.

Kirjaa ei pystynyt ahmimaan kerralla, vaan luku luvulta edettiin. Oli oivaa matkalukemista, kun oli neljän tunnin vaihtoaika Nykissä ja Helsingissä kun tulin takaisin Suomeen.

Arvosana: *****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti