sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Havukka-ahon ajattelija - Veikko Huovinen
Nimi: Havukka-ahon ajattelija
Kirjailija: Veikko Huovinen
Julkaisuvuosi: 1952
Sivumäärä: 212
Havukka-ahon ajattelija, nappasin kirjan mukaani, koska ajattelin välillä lukea myös Keskisuomalaisen listaa läpi. Ainoa mielikuva minulla Havukka-ahon ajattelijasta on kuva äidinkielenkirjasta vitosluokalta ja kuva oli kyseisestä kirjasta tehdystä elokuvasta. Minulla ei ollut mitään käsitystä juonesta tai mistään muustakaan. Oletin, että se olisi jotenkin paikoillaan pysyvä mietiskelevä kirja.
Tarina kuitenkin kertoo Konstra Pylkkäsestä, Havukka-ahon ajattelista, jonka menneisyydessä on aukko, josta kukaan muu kuin Pylkkänen ei tiedä mitään. Hän on ajattelija ja pitää ajattelimisesta, olivatpa hänen aiheensa maailmanlaajuisia tai arkipäiväisiä.
Kirjassa hän lähtee toiselle paikkakunnalle auttamaan professorimiehiä tekemään tutkimusta linnuista ja joka paikan höyläksi professorien leiriin, joka sijoitsee saarella.
Rehellisesti sanottuna, kirja ei ollut minun tyyliseni ollenkaan, eikä lainkaan sellainen, mitä olin odottanut. No eihän kaikista kirjoista voi vain pitää, mutta voin kuvitella minkä takia tämä pitäisi lukea ainakin kerran elämässään. En tosin tiedä voisinko lukea sitä toista kertaa, no ehkä myöhemmin elämässäni, kun olen hieman vanhempi. Tai sitten en.
En osaa oikein määrittää mikä kirjassa oli ei-tyylistäni, mutta se ei vain yksinkertaisesti kolahtanut.
Arvosana: **½
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti