lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kurjat - Victor Hugo



Nimi: Kurjat
Kirjailija: Victor Hugo
Julkaisuvuosi: 1862
Sivumäärä: 976

Victor Hugon Kurjat-romaani on ollut lukulistallani pitemmän aikaa, mutta vasta nyt sain sen aikaiseksi luettua. Myönnettäköön, etteivät yo-kirjoitukset ole oikein antaneet sijaa kaunokirjallisuudelle, mutta onneksi ensi viikolla asiat ovat jo toisin. Kuitenkin, suunnittelin alunperin lukevani kirjan ennen kuin menen katsomaan kirjasta tulleen uuden elokuvan, mutta en sitten ehtinyt.

En kuitenkaan kadu, etten ehtinyt, koska elokuva oli paljon nautittavampi kun ei tiennyt mitä tapahtui, eikä ollut mitään vertailukohtaa. Kirjan lukeminen taas elokuvan jälkeen, syvensi elokuvaa huomattavasti, vaikka elokuva olikin oikaissut joistakin kohdista, mutta silti. Kirjan avulla ymmärsi henkilöhahmot hieman paremmin.

Kirja kertoo Jean Valjeanista, joka kirjan alussa pääsee pois vankilasta tai oikeastaan vankileirilstä, jossa hän oli kaleeriorjana, koska oli varastanut palan leipää siskonsa lapsille. Erinäisten asioiden kautta hän törmää Fantineen, nuoreen naiseen, jonka mies saattoi raskaaksi ja jätti kuin knallin kalliolle. Fantinella on omat ongelmansa ja Jean Valjean auttaa häntä parhaansa mukaan, ei tosin Jean Valjeanina vaan pormestari Madeleinena. Lopulta hän pelastaa Fantinen tyttären, kun Fantine kuolee ja tekee tästä itsellensä ottolapsen.

Kirjan loppu osa keskittyy Fantinen tyttären Cosetten elämään ja siihen miten Jean Valjean suhtautuu häneen, ja miten heidän elämänsä lutviutuu Fantinen rakastuessa ja menneisyyden henkilöiden heittäessä kapuloita rattaisiin. Lisäksi hankaluuksia tuottaa Jeanin vankikarkuruus, vaikka hänet onkin julistettu kuolleeksi.

Kurjat kertoo yhteiskunnan epäkohdista ja tarkemmin sanottuna Ranskan 1800-luvun alun epäkohdista ja niitä on kuvailtu realistisesti, muttei kuitenkaan liioittelematta. Rakastuin Victor Hugon tyyliin kirjoittaa ja siihen kuinka hän saa lukijan helposti mukaansa. Nimimerkillä, ajattelin mennä keskiviikkona koululle syömään. 10 aloitin kirjan lukemisen ja huomaan 1 maissa päivällä, että se ruoka taisi sitten jäädä saamatta.

Lisäksi oli mielenkiintoista näin historian kannalta lukea Ranskan kapinoista, koska niistä ei juurikaan koulussa puhuta. Ranskan vallankumous kyllä mainitaan useaan otteeseen, mutta muu osa Ranskan historiasta sivuutetaan täysin. Okein se määrä mitä meillä on kursseja ei riitä kaiken kertomiseen, voin sen myöntää ihan rehellisesti.

Mutta siis, suosittelen ehdottomasti lukemaan ja käymään katsomassa myös sen uuden elokuvan, koska pidin kummastakin valtavasti.

Arvosana: *****

2 kommenttia:

  1. Olen ihan ensimmäistä kertaa blogiasi lukemassa ja heti silmiin pistää näin kiinnostavasta kirjasta arvio! Jeii!

    Itselläni tämä roikkuu edelleen lukulistalla lukemattomana, kyllä on pitänyt, mutta kuten Anna Kareninankin kanssa, niin vähän kauhistuttaa näin raskaaseen järkäleeseen tarttua.

    Minä ajattelin, etten menisi katsomaan elokuvaa ennen kuin kirja on luettu, mutta toisaalta elokuvahan voisi herätellä kiinnostusta vain enemmän lukemaankin kirja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :)

      Suosittelen lukemaan ja katsomaan leffan. Tosin tässä tapauksessa ei ole mielestäni väliä että missä järjestyksessä, koska leffa oli todellakin normaalia kirjasovituselokuvaa reilusti ylempänä :) Tai sitten se vain tuntui siltä, koska yleensä luen kirjat ensin ja sitten vasta elokuvan.

      Poista