sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

A Study in Scarlet - Arthur Conan Doyle

Nimi: A Study in Scarlet
Kirjailija: Arthur Conan Doyle
Julkaisuvuosi: 1887
Sivumäärä: 135

Sherlock Holmesin ja tohtori Watsonin ensimmäinen tapaus ja ensikohtaaminen. Pidin kirjasta jonkin verran, vaikkakin se oli englanniksi ja erittäin vanhaa englantia, jota minulla oli hankala lukea. En oikein tiedä siihen syytä, mutta minulle se oli jotenkin todella painostavaa luettavaa aina välillä. En tiedä sitten olenko liian tottunut nykyisten englannin kielisten kirjojen helppolukuisuuteen, että vanha englanti on sitten hankalaa luettavaa.

Kuitenkin. Olin periaatteessa nähnyt jo kirjan BBC:n Sherlock-versiossa, vaikka se olikin hieman toisenlainen kuin tv:ssä. Sherlock Holmes siis tutkii yhden miehen murhaa, jonka kuolintavasta ei ole tietoa, eikä siitä miten hän on päätynyt autioon taloon.

Tapaus on ratkennut jo kirjan puolivälissä, mutta mielenkiintoiseksi homman tekee se toinen puolikas, missä selitetään murhaan johtaneet syyt ja olin aluksi hieman sekaisin siitä, että alkoiko tässä nyt joku uusi tarina vai jatkuuko vanha, mutta aika nopeasti sain juonen takaisin kiinni.

Pidin lukemastani, vaikka olen saanut tällä hetkellä yliannoksen Sherlock Holmesia, enkä oikein jaksanut jossain vaiheessa edes keskittyä koko kirjaan, mutta silti kirja oli ihan nautittava.

Arvosana: ***½

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Sherlock Holmes - Kootut kertomukset 14/100

Nimi: Sherlock Holmes - kootut kertomukset
Kirjailija: Sir Arthur Conan Doyle
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 1303

Kaikki Sherlock Holmes novellit yhtenä kirjana. Tykkäsin jossain määrin ja oli mukavaa, että osan kertomuksista oli jo lukenut, mutta koska suomennosten välillä nimet ovat vaihtuneet, niin en tunnistanut niitä ihan heti.

Sherlockit ovat oikein mukavaa luettavaa iltapuhteiksi. Ei haittaisi, jos lukisi yhden sieltä ja toisen tuolta, koska periaatteessa ne ovat kaikki erillisiä tarinoita, joihin pääsee sisälle ilman mitään aikaisempaa tuntemusta.

Ainoa vain, että loppua kohden kirja alkoi ainakin minulle käydä hieman puuduttavaksi, vaikka tapaukset olivat erilaisia, mutta silti jotenkin kun luet putkeen monta sellaista, niin jossain vaiheessa se alkaa vain puuduttaan.

Ja hieman ihmettelin, että koska kirja on jaettu periaatteessa kuuteen kirjaan, niin kolmessa viimeisessä ei mainita ollenkaan Watsonin vaimoa, vaikka kahdessa ensimmäisessä hän on osittain läsnä.

Mutta kokonaisuutena ihan kivaa luettavaa, kunhan ei vain yhdeltä istumalta lue.

Arvosana: ***½

torstai 1. maaliskuuta 2012

Rikhard II - WIlliam Shakespeare

Nimi: Rikhard II
Kirjailija: William Shakespeare
Julkaisuvuosi (suomennos): 2008
SIvumäärä: 163

Rikhard II on Henrik IV edeltäjä ja näytelmä kertoo Rikhardin viimeisistä hetkistä kuninkaana. Siitä kuinka hän lähtee sotaan ja sieltä tullessaan hänet on petetty Henrikin toimesta. Näytelmä on alunperin kirjoitettu osittain runomuotoon ja kyseinen muoto on mielestäni saatu aika hyvin onnistumaan myös suomennoksessa.

Tarina on aika tasapaksu. Siinä ei ole mitään katharista aiheuttaavaa huippukohtaa, vaan aikalailla tasapaksuja tapahtumia loppuun asti. Tosin Rikhardin heikko vasta rinta vallananastajia kohtaan hieman ihmetyttää. Mutta toisaalta itse pidin siitä aikalailla, koska se kertoi selvän tarinan ja sillä oli selvä päämäärä.

Olisi hienoa nähdä Rikhard II joskus teatterissa, kuten myös kaikki muutkin SHakespearen näytelmät.

Arvosana: ***

Henrik IV - toinen osa - William Shakespeare 12/100

Nimi: Henrik IV - toinen osa
Kirjailija: William Shakespeare
Julkaisuvuosi (suomennoksen): 2004
Sivumäärä: 163

Henrik IV toinen osa on jatkoa Henrik IV ensimmäiselle osalle, joka kertoo Henrik IV viimeisistä päivistä. Koko näytelmä on minusta hirveän sekava ja tylsä, enkä siihen muuta osaa sanoa. Mutta toisaalta ihan viihdyttävä näytelmä olisi varmaan jos sen näkisi teatterissa. Mutta luettuna äärimmäisen tylsä.

Arvosana: **