torstai 2. tammikuuta 2014

Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini


Nimi: Tuhat loistavaa aurinkoa
Kirjailija: Khaled Hosseini
Julkaisuvuosi: 2007
Sivumäärä: 399

Vuoden ensimmäinen kirja luettu. Päätin pitää hieman taukoa Gabaldonin ja tartuin kirjastosta lainaamaani Tuhat loistavaa aurinkoa. Olin lukenut kirjailijalta aikaisemmin jo Leijapojan, josta pidin todella paljon ja lisäksi minulle suositeltiin kirjaa Facebookin kautta.

Kirja sijoittuu Afganistaniin ja kertoo sen menneisyydestä 1970-luvulta 2000-luvulle asti kahden naisen kautta. Ensimmäinen nainen on Mariam, joka on palvelijan ja rikkaan miehen äpärälapsi, joka asuu ensimmäiset 14 ikävuottansa pienessä savimajassa syrjässä muista, kunnes hänen äitinsä tappaa itsensä ja isä myy hänet vaimoksi suutarille, joka asuu Kabulissa. Mariamin elämä ei ole helppoa, koska suutari toivoisi itselleen toista poikaa, mutta Mariamin kaikki raskaudet päättyvät keskenmenoon.

Toinen nainen on Laila, joka kasvaa opiskellen ja nauttien elämästään yhdessä ystävänsä Tariqin kanssa. Kunnes koittaa sota ja hänen veljensä lähtevät taistelemaan sen puolesta, minkä he uskovat oikeaksi, kunnes he kuolevat ja Lailan äidistä tulee kävelevä haamu. Ja kun yksi sota päättyy, niin toinen vain alkaa. Sotia sotien perään. Lopulta Laila päätyy vanhempiensa kuolemien jälkeen myös vaimoksi samalle suutari Rashidille, jonka vaimona Mariam on ollut jo yli vuosikymmenen.

Naiset lopulta ystävystyvät ja keksivät keinon selviytyä maailmassa missä mies on vaimon yläpuolella ja sota riehuu kaikkialla.

En odottanut mitään iloista tai onnellista tarinaa ja olin siinä oikeassa. Tarina on surullinen tietyiltä osin ja se sijoittuu niin toisenlaiseen maailmaan mitä en itse voi ymmärtää. Samalla se on kuitenkin kaunis ja osoittaa, että kaikesta voi selviytyä. Lisäksi pidin siitä, että sain uuden näkökulman Afganistanin sotiin, joista kyllä mainittiin koulussa historian tunneilla, mutta niihin ei sen enempää syvennytty. Tuhat loistavaa aurinkoa on Leijapojan veroinen kirja, josta itse pidin todella paljon ja sen avulla yritin myös samalla totutella itseäni ei niin onnellisiin kirjoihin.

En oikeastaan tiedä mitä muuta kirjoittaa, kuin että suosittelen lukemaan, jollette ole jo lukeneet.

Arvosana: ****½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti