keskiviikko 15. elokuuta 2012
Stravaganza: Laivojen kaupunki - Mary Hoffman
Nimi: Stravaganza: Laivojen kaupunki
Kirjailija: Mary Hoffman
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 389
Laivojen kaupunki on viides osa Mary Hoffmanin Stravaganza sarjaan, enkä todellakaan pitänyt siitä yhtä paljon kuin edellisistä. En tosin tiedä johtuuko se siitä, että edellisen kirjan lukemisesta on aikaa. (Taisi olla 2008, kun sen ostin) vai siitä että olen jollain tasolla aikuistunut.
Kirja kertoo Isabelista, jolla on täydellinen kaksoisveli ja hän on itse pieni hiirulainen, joka ei loista oikein missään. Kunnes sitten löytää pienen pussin, jonka sisällä on mosaiikin paloja ja jolla hän pääsee Taliaan ja siellä Classeen.
Ja Talia on jälleen kerran vaarassa ja ainoastaan stravagoijat voivat pelastaa sen. En tiedä johtuiko se käännölsestä vai mistä, mutta kirja oli töksähtelevä ja ehkä hieman lässynlää. Siinä oli liikaa liian helppoja vastauksia, mitä muissa kirjoissa ei ole ennen ollut.
Ja aivan liikaa ihmissuhde draamaa. Mutta no tulipahan luettua ja varmaan luen viimeisetkin, koska en tykkää yhtään jättää kirjasarjoja kesken. Luen ne vaikka väkisin loppuun :D
Arvosana: **½
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti