lauantai 23. kesäkuuta 2012
Salaperäinen veitsi - Philip Pullman
Nimi: Salaperäinen veitsi
Kirjailija: Philip Pullman
Julkaisuvuosi: 1997
Sivumäärä: 321
Salaperäinen veitsi jatkaa siitä mihin Kultainen kompassi jäi. Lyra ja hänen isänsä ovat menneet Lyran isän luomasta ikkunasta läpi toiseen maailmaan. Samalla toisen maailman Oxfordissa poika nimeltä Will, jättää äitinsä naapurin rouvan huomiin ja lähtee itse etsimään isäänsä tai jotain sen vastaavaa. Hän löytää Lyran toisesta maailmasta, jonne itse päätyi omasta maailmastaan ja nuoret laittavat voimansa yhteen.
Lyran aletiometri kertoo hänelle, että hänen pitää auttaa Willin löytämään isänsä samalla kun Will saa haltuunsa veitsen, jolla pystyy avaamaan ikkunoita eri maailmojen välille. Lapset kuitenkin kohtaavat matkalla ongelmia ja mm. Lyran aletiometri varastetaan.
Kohtalolla on suuria suunnitelmia heidän varalleen, vaikka välillä vaikuttaa, että heidän tehtävänsä on epätoivoinen. Miten he voivat löytää Willin isän, jos tämä katosi Willin maailman pohjoisessa. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, juoneen liittyy uusia henkilöitä ja vanhoja kuolee pois.
Kirja oli hieman parempi kuin ensimmäinen osa, mutta silti siitäkin puuttui se jokin mitä kaipasin. Viihdyttävää ja kevyttä lukemista. Mielestäni kirjasta huomaa selkeästi sen, että se on osoitettu nuorille tai hieman vanhemmille lapsille. En oikein tiedä miksi tuli sellainen olo.
Pidin erityisen paljon Lyran daimonista Panista, joka pystyy muuttumaan miksi tahansa eläimeksi ja enkelit toivat oman pienen kivan lisänsä kirjaan.
Arvosana: ****
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti